Yukio Yokoyama

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yukio Yokoyama (jap. 横山幸雄; s. 10. helmikuuta 1971 Tokio) on japanilainen pianisti.[1]

Yokoyama aloitti säännölliset pianotunnit 12-vuotiaana ja sai sitten myös sävellysopetusta Masayuki Nagatomilta. Tämän jälkeen hän opiskeli Tokion taideyliopistossa. Stipendin turvin hän pääsi jatkamaan opintojaan Jacques Rouvierin ja Vlado Perlemuterin johdolla Pariisin konservatorioon, josta valmistui ensipalkinnon kera vuonna 1990. Vuonna 1989 Yokoyama pääsi viidennelle sijalle kansainvälisessä Ferruccio Busoni -pianokilpailussa ja kolmannelle sijalle Long–Thibaud–Crespin-kilpailussa. Vuoden 1990 kansainvälisessä Frédéric Chopin -pianokilpailussa hän sai kolmannen palkinnon. Jokohaman kaupungilta Yokoyama sai vuonna 1993 kulttuuripalkinnon taiteellisista saavutuksistaan.[1]

Vuonna 2010 Yokoyama soitti yhden konsertin aikana 166 Frédéric Chopinin soolokappaletta. Guinnessin ennätysten kirja tunnusti hänen ennätyksensä "suurimmassa määrässä musiikkikappaleita, jotka sooloartisti on esittänyt vuorokaudessa". Vuonna 2011 Yokoyama rikkoi tämän oman ennätyksensä tulkitsemalla 212 Chopinin sävellystä yksittäisessä konsertissa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Yukio Yokoyama[vanhentunut linkki] The Fryderyk Chopin Institute
  2. Yukio Yokoyama Japan Arts