William Dellinger

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Maa: Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Tokio 1964 5 000 m

William ”Bill” Dellinger (s. 23. maaliskuuta 1934 Grants Pass, Oregon) on yhdysvaltalainen entinen kestävyysjuoksija.

Dellinger voitti 1956 Yhdysvaltojen olympiakarsinnat 5 000 metrin juoksussa ja selviytyi Melbournen olympialaisiin. Alkuerissä hän sijoittui eränsä kolmanneksi ja selviytyi selvästi finaaliin. Loppukilpailussa Neuvostoliiton Vladimir Kutsin pitämä nykivä vauhti oli kuitenkin Dellingerille liikaa ja hän keskeytti kilpailun. Kesäkuussa 1959 hän voitti amatöörien Yhdysvaltojen mestaruuden ja myöhemmin samana vuonna Pan-American Gamesissa mestaruuden 5 000 metrillä. Rooman olympialaisissa 1960 Dellinger sijoittui alkueränsä neljänneksi ja karsiutui. Neljä vuotta myöhemmin hän selviytyi Tokion olympialaisiin. Loppukilpailussa hän johti kilpailua vielä viimeisen kierroksen alkaessa, mutta joutui viimeisellä kierroksella päästämään useita juoksijoita edelleen. Loppusuoralla hän sai kuitenkin vielä kiristettyä vauhtia ja nousi pronssille.

Lopetettuaan urheilu-uransa Dellinger aloitti Oregonin yliopiston apulaisvalmentajana. Päävalmentajana toimi Bill Bowerman. Bowermanin jäätyä eläkkeelle 1972 Dellinger nousi päävalmentajaksi, jona toimi 25 vuotta. Valmentajaurallaan hän voitti 5 NCAA-titteliä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]