Wikipedia:Ehdokkaat hyviksi artikkeleiksi/Dark Floors

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
  Tämä sivu on arkisto alla mainitun artikkelin hyvät artikkelit -äänestyksestä. Älä muokkaa tätä sivua. Uudet kommentit ja mielipiteet asiasta tulee sijoittaa asiaankuuluvien artikkelien keskustelusivuille.
  Äänestyksen tulos oli: Hyväksytty, kannatus 67% Mr. Showman 18. helmikuuta 2008 kello 15.14 (UTC)

Dark Floors[muokkaa wikitekstiä]

Artikkeli käsittelee siis juuri ensi-iltansa saanutta Lordi-elokuvaa, joka on ollut mediassa vahvasti esillä. Olen työstänyt artikkelia jo vuoden ajan ja seurannut aktiivisesti elokuvan valmistumista. Nyt artikkeli alkaa olemaan "valmis" ja saavuttanut suurinpiirtein lopullisen ulkoasunsa. Artikkeliin on tulossa tulevaisuudessa mahdollisesti "Palkinnot"-osio mutta vielä sellaiselle ei ole tarvetta.

Olen pyrkinyt artikkelissa kertomaan mahdollisimman hyvin elokuvasta ja sen valmistumisesta; käsikirjoittajan vaihtumisesta, kuvauksista, viimesyksyisestä ensi-iltakohusta yms. Olen katsonut elokuvan, joten tiedän elokuvan juonen ja olen pyrkinyt kertomaan siitä selkeästi. Juoni-osio sisältää todellakin juonipaljastuksia ;) Vertaisarvioinnissa ei enää ole uusia parannusehdotuksia ilmennyt, joten päätin asettaa artikkelin ehdolle. Jos parannettavaa ilmenee, artikkelin puutteista kannattaa ilmoittaa, jotta ne saadaan korjattua. --Mr. Showman 11. helmikuuta 2008 kello 15.14 (UTC)

Äänestys päättyy 18. helmikuuta 2008 kello 15:14 (UTC).

Kannatan[muokkaa wikitekstiä]

  1. Suositellun tasoa! --Roquai 11. helmikuuta 2008 kello 18.01 (UTC)
  2. joo on hyvä artikkeli, joten äänestän hyväksi artikkeliksi (Lordisami) Kommentin jätti Lordisami (keskustelu – muokkaukset).
  3. --Johney 11. helmikuuta 2008 kello 18.21 (UTC)
  4. Mm-m -- Soppakanuuna 11. helmikuuta 2008 kello 20.35 (UTC)
  5. Onhan tämä huomattavastikin keskimääräistä parempi elokuva-artikkeli lähteineen ja kuvituksineen. Aihehan on triviaali ja tylsä, sekä elokuva huono, mutta ei kait se tähän artikkeliäänestykseen pidä vaikuttaa. Toivottavasti tämä floppi raportoidaan sitten loppuun saakka... Tuoreus muutoin ei liene este artikkelin kirjoittamiselle, kun aihetta löytyy.Tetopa 11. helmikuuta 2008 kello 22.34 (UTC)
  6. Ei ole viikkoakaan vanha ensi-ilta vielä. Joudut kirjoittelemaan tästä suuren osan vielä uusiksi - aivan kuten voit todeta tuosta lento-onnettomuusartikkelista. Mutta ehkä hyväksi voi olla kuitenkin riittävä. Ei missään nimessä suositellun tasoa kuten Roquai väittää. Mittaa on, mutta olennaisia kappaleita uupuu, kuten menestyksen toteaminen, palkinnot yms. --Ras 12. helmikuuta 2008 kello 02.01 (UTC)
  7. --J!7 12. helmikuuta 2008 kello 12.49 (UTC)
  8. Hyväksi kyllä, ja suositelluksi sitten ajan myötä. --Dogah 12. helmikuuta 2008 kello 14.35 (UTC)
  9. Kannatan Sisältö riittää hyvän artikkelin tasoon, runsas kuvitus ja lähteistys plussaa. --MikkoK 12. helmikuuta 2008 kello 15.47 (UTC)
  10. --junafani (Hccmqqr) 12. helmikuuta 2008 kello 15.50 (UTC)
  11. Kelpaa kyllä -- Nyarlathotep 12. helmikuuta 2008 kello 16.14 (UTC)
  12. Jännä. --Eetvartti (Kerro) 12. helmikuuta 2008 kello 16.22 (UTC)
  13. Aivan mahtava! --Tirimies 13. helmikuuta 2008 kello 05.59 (UTC)
  14. Tulevaisuus ei ole este hyväksi artikkeliksi tulemiselle. Leiman voi käsittääkseni myös poistaa, jos siihen tulee aihetta. Nyt artikkeli on hyvä. Lab-oratory 13. helmikuuta 2008 kello 08.50 (UTC)
  15. Hieno artikkeli, ei voi muuta kuin kannattaa! --Juusomoro 13. helmikuuta 2008 kello 14.44 (UTC)
  16. --S93 13. helmikuuta 2008 kello 16.27 (UTC)).
  17. Hyväksi sopii. --Peltimikko 14. helmikuuta 2008 kello 07.35 (UTC)
  18. Kyllä. --Nro92 15. helmikuuta 2008 kello 15.22 (UTC)
  19. Ehdottomasti --Valtter92 17. helmikuuta 2008 kello 13.46 (UTC)
  20. Suosittelen. --Matti-92 17. helmikuuta 2008 kello 19.46 (UTC)
  21. Rasin sanoin --Vnnen 17. helmikuuta 2008 kello 22.22 (UTC)

Vastustan[muokkaa wikitekstiä]

  1. Liian tuore aihe. Palataan vuoden päästä asiaan. Edit: ip-muokkaajallakin on hyviä pointteja tämän lisäksi. Juoniselostekin oli koominen, mutta en tiedä onko vika artikkelin vaiko elokuvan. --TBone 11. helmikuuta 2008 kello 18.55 (UTC)
  2. Tyyliin eilen ilmestynyt elokuva on liian tuore.. Sellaset puoli vuotta riittää, jotta saadaan tietoja katsojamääristä, dvd-julkaisuista ja budjeteista ja sensellaisesta.. --kallerna 11. helmikuuta 2008 kello 20.05 (UTC)
  3. Samaa mieltä aiheen tuoreudesta. Muuten menisi kyllä.Tanár 12. helmikuuta 2008 kello 17.43 (UTC)
  4. Liian ajankohtainen. --qWerk 12. helmikuuta 2008 kello 17.44 (UTC)
  5. Yritys on hyvä, mutta IMO aihe on lähtökohtaisesti tuoreutensa vuoksi vielä liian labiilissa tilassa, artikkelin kieli ja ulkoasu kaipaavat viilausta (juoniselostuksen hämärät kursiivit ja epätietosanakirjamainen tyyli mm.) ja linkkejä on aivan liikaa. --Louhikärmes 13. helmikuuta 2008 kello 08.41 (UTC)
  6. Taitaa juonta olla suurinosa tuota artikkelia. --Siliamaav 13. helmikuuta 2008 kello 08.48 (UTC)
  7. Kieliasu kaipaa muokkaamista, pidin en-wikin juonikuvaus parempana. --Harriv 13. helmikuuta 2008 kello 10.07 (UTC)
  8. Esimerkiksi juonikoosteen kieli ei ole riittävän hyvää. Toisaalta aiheen kanssa voisi vähän odottaa, jotta saataisiin parempi kokonaiskuva. --ML 13. helmikuuta 2008 kello 12.50 (UTC)
  9. Kuten TBone --JyrX 15. helmikuuta 2008 kello 18.32 (UTC)
  10. Ei vielä. 6-12 kuukautta lisää aikaa, että artikkeliin saadaan kaikki mitä siihen kuuluu. Nfgnfgn 17. helmikuuta 2008 kello 14.33 (UTC)
  11. "Kun hississä olleet etsivät muita ihmisiä, he huomaavat lopulta, että kaikki muut ovat kuolleet ja kaikkialla on silvottuja ruumiita." Onko vika elokuvassa vai juonireferaatissa, ei meinaan voi mennä noin kauan sen huomaamiseen. Lordi sucks. --Miihkali 18. helmikuuta 2008 kello 14.26 (UTC)

Hylätyt[muokkaa wikitekstiä]

  1. Juttu on kirjoitettu huonosti (kongruenssivirheitä, tautofoniaa, "Kitalla oli roolisuoritus meneillään" jne.) ja mielestäni se liikkuu välillä NPOV:in reunoilla tai ainakin pöhkönä kirjoittamisena: lavasteiden autenttisuutta varten lavastajat tutustuivat oikeisiin sairaaloihin ja tietokoneella tehtiin "näyttäviä efektejä" jälkikäteen (Anonyymeillä käyttäjillä ei ole äänioikeutta. --Mr. Showman 13. helmikuuta 2008 kello 05.14 (UTC))

Keskustelu[muokkaa wikitekstiä]

Mielestäni "meneillään olevista tapahtumista" ei kannattaisi tehdä "Hyviä artikkeleita", koska on melko varmaa, ettei artikkeli voi olla kovin stabiilissa tilassa. --TBone 11. helmikuuta 2008 kello 16.41 (UTC)

Artikkeliin on tuskin tulossa enää suuria muutoksia. Elokuva on kuvattu ja ensi-ilta on järjestetty. Suurimmat muutokset tulevat olemaan lähinnä "Arvostelut"- ja "Menestyminen"-osioihin. (Mm. tietoa siitä, millaisen vastaanoton elokuva saa ulkomailla ja kuinka sitä saadaan ulkomaille markkinoitua. Myös elokuvan "maineesta" voidaan jossain vaiheessa kirjoittaa, kunhan sellainen ensin on muodostunut) --Mr. Showman 11. helmikuuta 2008 kello 16.45 (UTC)
Jotka kummatkin (arvostelut ja menestys) ovat olennainen osa elokuva artikkeleita. Onko mitään varmuutta, että myös ne ovat ha-tasoisia, vai äänestetäänkö silloin uudestaan kun puuttuvat osiot ilmestyvät artikkellin? Nfgnfgn 11. helmikuuta 2008 kello 16.49 (UTC)
Lupaan pitää huolen, että artikkelin taso tulee säilymään. --Mr. Showman 11. helmikuuta 2008 kello 16.53 (UTC)
Tämähän on aikamuodoiltaan jo nyt jäljessä. Puhutaan käsillä olevasta vaikka se on jo mennyttä... ei kun töihin: Tuottaja Markus Selinin mukaan Lordi-elokuvan ensi-illan isännöinnistä kiinnostuneita kaupunkeja on ilmoittaunut jo yhteensä kuusi. Näitä löytyy joka puolelta artikkelia. --Ras 12. helmikuuta 2008 kello 02.21 (UTC)
Korjasin aikamuotoja. --Mr. Showman 12. helmikuuta 2008 kello 05.20 (UTC)

Mitä vikaa juoniselosteen kieliasuassa on? Itse en havaitse siinä virheitä. Joku muu käyttäjä ehkä voisi käydä Juoni-osion läpi, itse tekstin kirjoittaneena saatan olla "sokea" tekemilleni virheille? --Mr. Showman 13. helmikuuta 2008 kello 17.03 (UTC)

Ehkä enneminkin tyyli on väärä tietosanakirjaan. --Harriv 13. helmikuuta 2008 kello 17.10 (UTC)
Olen pyrkinyt kertomaan elokuvan juonen monipuolisesti ja tarpeeksi tarkasti (eikö hyvältä elokuva-artikkelilta vaadita, että se kertoo myös kattavasti juonesta?) Toki tilalle voisi kopioida Solar Filmsin sivuilta löytyvän "virallisen juoniselosteen", jossa ei elokuvan tapahtumista kerrota juuri mitään. Mutta se ei mielestäni olisi artikkelille hyväksi, sillä tällöin tietosisältö heikentyisi. --Mr. Showman 13. helmikuuta 2008 kello 17.12 (UTC)
Tyyli ei ole ainakaan hyvä, ja tekstissä on aika paljon suoranaisia kielivirheitäkin. "Tämä"-pronominia käytetään monessa kohtaa väärin, ja aikamuodoissa on epäloogisuuksia. --ML 13. helmikuuta 2008 kello 17.16 (UTC)
Korjasin juoniosion kieliasua, joskin tehtävä oli aika haastava, kun tapahtumat tuntuivat luettuina jokseenkin älyttömiltä enkä ole itse nähnyt elokuvaa. Toivottavasti siinä kuitenkin on vielä jotain tolkkua. Katso Showman läpi ja palauttele, jos on tarpeen.Tanár 15. helmikuuta 2008 kello 18.15 (UTC)

Kuten monesta elokuva-arvostelustakin on jo käynyt ilmi, juoni on elokuvan suurin heikkous. Juoniselostusta voi olla hankala ymmärtää, ellei ole elokuvaa nähnyt. Elokuvan juoni on hieman sekava ja jättää tiettyjä kysymyksiä katsojalle avoimeksi. Elokuvan tapahtumat ovat yliluonnollisia, joten juoniselostetta ei pysty kirjoittamaan "realistiseksi". Eli juoniselosteen sekavuus johtuu itse elokuvasta eikä niinkään artikkelista, artikkelin juoniselosteen tehtävä on kertoa, mitä elokuvassa tapahtuu ja voin vakuuttaa, että juoniseloste kertoo totta ;) --Mr. Showman 16. helmikuuta 2008 kello 07.47 (UTC)

Luin artikkelin läpi ja isoin ongelma on tosiaan ajankohtaisuus. Artikkeli on vähän kuin "tähän asti tapahtunutta" -yhteenveto, tulevaa jää odottamaan. Lisäksi mielestäni ensi-iltaa oulussa käsitellään vähän turhan laajasti. Laajuus on muuten hyvä kun ottaa huomioon, että tulevaisuudessa artikkeli tulee toivottavasti kasvamaan. Kieli suhkot ok. Nfgnfgn 17. helmikuuta 2008 kello 14.33 (UTC)