Weaver-tekniikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Weaver-tekniikka on eräs paljon käytetty revolverien ja pistoolien ampumistekniikka. Weaver-tyyppistä otetta pistoolista kutsutaan Suomessa myös epäsymmetriseksi otteeksi.[1]

Weaver-ampumistekniikan kehitti eräs Los Angelesin poliisin apulaisseriffi Jack Weaver 1950-luvun lopulla poliisien ampumiskilpailuihin. Tekniikkaa jalosti eteenpäin merijalkaväen eversti Jeff Cooper.[2] Weaver -tekniikka kokonaisuutena käsittää kaksi eri komponenttia. Nämä ovat Weaver-asento ja Weaver-ote.[3]

Ampumisote[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Weaver -ote käsiaseesta muodostuu siten, että asekäsi työntää asetta eteenpäin ja tukikäsi painaa vastavoimanomaisesti asekättä taaksepäin ampujaa itseään kohti.[4] Tämän ansiosta rekyyli ei pääse haittaamaan jälkipitoa, vaan ote on tukeva. Näin nopea ja tarkka ampuminen on mahdollista.[5] Molempien käsien kuuluu vaikuttaa yhtäläisellä, suurin piirtein 40–45 paunan, voimalla.[2]

Otteessa molemmat kädet ovat joltensakin koukussa, asekäsi lievästi ja tukikäsi paljon reilummin.[2] Tukikäden kyynärvarsi on mahdollisuuksien mukaan painettuna vartaloa vasten.[2]

Chapman-variaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalainen aseenkäytön kouluttaja, Ray Chapman, on jalostanut Weaver-tekniikan ampumisotteesta omaa nimeään kantavan variantin. Chapman-otteessa asekäsi ei ole koukussa lainkaan, vaan suoraksi lukittuna. Tämän vuoksi tukikäden kyynärvarsi ei myöskään voi painua ampujan vartaloon, vaikka onkin tarkoitus pitää yhä lievästi koukistettuna.[4] Tässä muunnelmassa ase puristuu suoraksi lukitun asekäden ja ampujaa itseään kohti painavan tukikäden väliin, eli asekäden ei – Weaver-otteesta poiketen – tarvitse painaa eteenpäin.

Ampumisasento[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Weaver-asennossa ampujan jalat ovat nyrkkeilijämäisesti levällään ja reilusti eri tasalla toisiinsa nähden. Tukikäden puoleinen jalka on edessä ja asekäden puoleinen jalka takana niin että ampuja seisoo osittain vinossa tukikäden puoleinen kylki etuviistoon.[2] Etäisyys voi olla hartioiden levyinen tai hieman suurempi. Merkittävää on se, että alkuperäisen tekniikan mukaan jalat kuuluu lukita jäykiksi polvista.[2]

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Weaver-tekniikkaa on käytetty menestyksekkäästi ampumiskilpailuissa, on siihen kohdistettu paljon kritiikkiä eri kouluttajien ja ampujien taholta. Erityisesti käsiaseen ammattikäyttöä kouluttavat sanovat että tekniikka on stressitilanteessa sekä stressitilanteen harjoittelua silmällä pitäen aivan liian vaativa muodostettavaksi ja saattaa myös stressin alla väärin rakennettuna haitata ampumista.

Tunnettu amerikkalainen aseauktoriteetti, poliisi, asekouluttaja ja -kirjailija Massad Ayoob, kritisoi tekniikkaa erityisesti sen hankalan muodostamisen takia. Hänen mukaansa siinä on aivan liian paljon yksityiskohtia, jotka eivät varsinkaan stressitilanteessa toimi. Ayoob näkee ongelmaksi myös seisomisen kylki etuviistoon, koska suojaliivit tarjoavat vähemmän suojaa kylkialueella.[6] Jorma Jussilankin mukaan tekniikka vaatii paljon harjoittelua, mutta hän ei näe siinä yhtä paljon kritisoitavaa kuin Ayoob. Hän myöntää itse jopa pitävänsä siitä.[1] Poliisikoulun apulaisjohtajana toimineen psykologi Erkki Ellosen mukaan kylkiasento on kuitenkin stressi- ja uhkatilanteissa huomattavasti luontevampi reaktio kuin vaikkapa tasakylkinen asento, jota Isosceles-tekniikassa sovelletaan.[7]

Muita ampumistekniikoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsiasetekniikoita on kehitelty 1950-luvun jälkeen paljon, ja voikin sanoa että toisen maailmansodan jälkeinen aika on ollut käsiasetekniikoiden kulta-aikaa. Käyttämistekniikat ovat kehittyneet rinta rinnan käsiaseteknologian kanssa. Varteenotettavina vaihtoehtoina uudemmista tekniikkamuunnelmista on syytä mainita ainakin Jussilan esittelemät Isosceles- ja Turret-tekniikat.[8] Mainitsemisen arvoinen on myös yksi uusimmista ampumistekniikoista, englantilaissyntyisen Paul Castlen kouluttama Center Axis Relock (CAR). Kyse ei CAR:ssa kuitenkaan ole pelkästä ampumistekniikasta, vaan kokonaisesta aseistetun lähitaistelun menetelmästä, jossa CAR-tekniikoiden lisäksi saatetaan harjoitella myös ampujakohtaisesti soveltamaan muita itselle istuvia ampumistekniikoita eri tilanteisiin. Järjestelmä ei liene vielä rantautunut Suomeen laajemmassa mittakaavassa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

http://www.io.com/~cortese/firearms/index.html

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Jussila, Jorma. Käsiase Ammattikäytössä. Hämeenlinna, Karisto, 1997. Sivut 58.
  2. a b c d e f Ayoob, Massad. StressFire – Gunfighting for Police: Advanced Tactics and Techniques. 2002. Sivu 13.
  3. Jussila, Jorma. Käsiase Ammattikäytössä. Hämeenlinna, Karisto, 1997. Sivut 58 ja 60.
  4. a b Jussila. Käsiase Ammattikäytössä. 59.
  5. Ayoob. StressFire. Sivut 13 ja 20.
  6. Ayoob. StressFire. 20.
  7. Jussila, Jorma. Käsiase Ammattikäytössä. Hämeenlinna, Karisto, 1997. Sivut 60–1.
  8. Jussila, Jorma. Käsiase Ammattikäytössä. Hämeenlinna, Karisto, 1997. 60.