WASD

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
WASD

WASD on usein tietokonepeleissä pelihahmon liikutteluun käytettävä nuolinäppäimistölle vaihtoehtoinen näppäinyhdistelmä. WASD-nuolinäppäimistö muodostuu W, A, S ja D -kirjainten painikkeista. Monissa tietokonepeleissä käytetään oletuksena WASD-näppäimiä liikkumiseen.

Ensimmäisen persoonan peleissä WASD-yhdistelmällä pelihahmoa ohjataan eri tavalla kuin nuolinäppäimillä. Nuolinäppäimillä hahmoa käännetään oikealle ja vasemmalle ja liikutetaan eteen tai taakse. WASD-yhdistelmää käytettäessä hiirtä käytetään oikealla kädellä ohjaamaan hahmon näkökenttää ja suuntaa (ns. mouse look) ja A ja D-näppäimillä hahmo liikkuu sivuttain (strafe). WASD-näppäinten ympärillä oleville näppäimille voidaan useissa sovelluksissa määrittää muita toimintoja.

Esimerkiksi räiskintäpeleissä on tavallista, että välilyönnistä loikataan, R-painikkeesta ladataan ase, E:stä reagoidaan pelimaailman esineisiin, ctrl-painikkeella hahmo kyykkää ja shiftiä painamalla kävelytahti kiihtyy juoksuksi[1]. F-näppäintä käytetään yleisesti "toimintoihin", esimerkiksi oven avaamiseen tai laitteen aktivoimiseen.[2][3]

WASD-yhdistelmän syntyhetkeä on vaikea määritellä[1]. Sitä käytettiin varhain esimerkiksi Telengard-pelissä vuonna 1982.[1]

Nuolinäppäimet olivat oletusasetuksena vielä muun muassa peleissä Doom (1993), Quake (1996) ja Quake 2 (1997). System Shock käytti 1994 ASDX-näppäinyhdistelmää ja Descent (1995) AZ ja QE -näppäimiä. Half-Life ja Starsiege Tribes käyttivät vuonna 1998 oletuksena WASD-näppäimiä sekä Quake 3 vuonna 1999. Näppäinyhdistelmän yleistymiseen vaikutti Quaken maailmanmestari vuodelta 1997, Dennis ”Thresh” Fong, jonka ohjeissa Thresh’s Quake Bible tämä näppäinyhdistelmä annetaan. Threshin asetustiedosto tuli myös Quake 2:n mukana, tosin se täytyy ottaa käsin käyttöön kirjoittamalla konsolille exec thresh.cfg.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]