Vorstenlanden

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kartta Vorstenlandeneista vuoden 1830 jälkeen. Vihreällä Yogyakarta, keltaisella Pakualaman, tummemman punaisella Surakarta ja vaaleamman punaisella Mangkunegaran.

Vorstenlanden (suom. ruhtinaskunnat) on hollanninkielinen termi, jolla tarkoitetaan Jaavan saarella sijainneita Alankomaiden siirtomaaimperiumin piiriin kuulunutta neljää sulttaani- ja ruhtinaskuntaa. Ne olivat periaatteessa itsenäisiä, eikä esimerkiksi muualla vallitseva maataloutta koskeva cultuurstetsel-vaatimus pätenyt niissä, mutta myös niissä kenraalikuvernöörin edustajalla oli ylin sana ja valta. Vorstenlandenit eivät myöskään voineet solmia ulkopoliittisia yhteyksiä tai ylläpitää ulkomaalaisia hovissaan.[1][2]

Vorstenlandenit olivat:

Pakualaman oli Vorstenlandeista pienin ja tämän takia myös edistynein, sillä sen oli käytettävä kaikkia keinoja selvitäkseen. Surakarta, Mangkunegaran ja Pakualaman lähettivät 1900-luvun alussa prinssejään Eurooppaan opiskelemaan, ja Yogyakarta seurasi ennen pitkää perässä lähettämällä prinssi Dorodjatunin opiskelemaan Alankomaihin.[3][4]

Vorstenlandenien väkiluvuksi arvioitiin vuoden 1872 lopussa noin 1,1 miljoonaa.[1] Ne olivat Jaavan tiheimmin asutettuja alueita[5] ja mahdollisesti jopa neljänneksen köyhempiä kuin muu Jaava. Myös lukutaidottomuus oli Vorstenlandeneissa yleisempää kuin muualla.[6]

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huolimatta siitä, että Vorstenlandeneilla oli hyvin vähän poliittista vaikutusvaltaa, ne olivat tärkeitä jaavalaisen kulttuurin keskuksia. Vorstenlandenit olivat tärkeitä muun muassa jaavalaisen tapakulttuurin, kielen, muodin, taiteen ja arkkitehtuurin suhteen.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ricklefs, M. C.: A History of Modern Indonesia since c.1200. 4th edition. Macmillan International Higher Education, 2008. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Dewanto, Wahyu: Space and myth in Surakarta Kasunanan Palace, Indonesia. Launceston: University of Tasmania, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Monfries, John: A Prince in a Republic: The Life of Sultan Hamengku Buwono IX of Yogyakarta. ISEAS Publishing, 2015. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Cribb, R. B.; Kahin, Audrey: Historical Dictionary of Indonesia. The Scarecrow Press, 2004. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ricklefs 2008
  2. Dewanto 1997, s. 122
  3. Monfries 2015, s. 36
  4. Cribb & Kahin 2004, s. 169
  5. a b Monfries 2015, s. 61
  6. Monfries 2015, s. 62