Viirinlaakso

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Viirinlaakson alue syyskuussa 2021.

Viirinlaakso on osa Klaukkalan taajamaa Nurmijärvellä. Viirinlaakso on tuleva asuinalue Klaukkalan keskustassa, jossa sijaitsee myös Klaukkalan matkakeskus. Viirinlaakso sijaitsee vilkkaan Klaukkalantien varrella, josta kulkee päivittäin noin 16 000 autoa. Vuoden 2017 aikana aloitettiin rakentaminen kunnallistekniikalla ja matkakeskuksella. Alueelle on kaavoitettu paljon liiketilaa, ja olemassaolevien vähittäiskaupan yksikköjen lisäksi liikerakennuksia rakennetaan lisää vähintään 12 900 neliömetriä.[1]

Asuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kerrostalot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkitehtitoimisto kaavaili Luhtajoentiestä bulevardimaista katua, jonka varrella voisi olla kivijalkakauppoja yms. Korkeimpia kerrostaloja oli suunniteltu 9-kerroksisiksi, kuitenkin Nurmijärven vuokra-asunnot Oy sai rakennusluvan 10-kerroksiselle talolle. Siitä tehdään maamerkkimäinen. Kerrostaloja rakennetaan 7. Kolme kerrostaloa Klaukkalantien varteen, ja neljä tulevan Luhtajoentien varteen[2]. Klaukkalantien kerrostalojen rakennus tulee alkamaan toukokuussa 2018, ja suunniteltu valmistuminen on vuonna 2019.

Matkakeskus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Klaukkalan Matkakeskus

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jokinen, Riikka: Nurmijärvi myymässä ison tontin Viirinlaaksosta – kauppahinta 960 000 euroa Nurmijärven Uutiset. 9.12.2020. Viitattu 9.2.2021.
  2. Nurmijärvi-lehti (Pdf) Helmikuu 2017. Nurmijärven kunta. Arkistoitu 5.7.2017. Viitattu 14.11.2017.