Vihreän papaijan tuoksu
| Vihreän papaijan tuoksu | |
|---|---|
| Mui du du xanh L’Odeur de la papaye verte |
|
 |
|
| Ohjaaja | Trần Anh Hùng |
| Käsikirjoittaja | Tran Anh Hung (käännä suomeksi) |
| Säveltäjä | Tôn-Thất Tiết |
| Kuvaaja | Benoît Delhomme |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
Viernam Ranska |
| Levittäjä | Netflix |
| Kesto | 104 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | vietnam |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Vihreän papaijan tuoksu on vietnamilais-ranskalainen elokuva vuodelta 1992. Se palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla ja oli Oscar-ehdokkaana.[1][2]
Elokuva koostuu kahdesta osasta: alkuosassa päähenkilö Mui on kymmenvuotias palvelustyttö, jälkiosassa 20-vuotias pianistipariskunnan kotiapulainen.[3] Elokuva sijoittuu Saigoniin 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa.[4]
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nuori Mui-niminen tyttö (Ma San Lu) saapuu varakkaan perheen palvelukseen. Mui on luonteeltaan huomattavan tyyni, ja hän suhtautuu maailmaan hyvin uteliaasti. Hänen isäntäperheensä koostuu paljon poissaolevasta isästä (Ngoc Trung Tran), tämän vaimosta (Thi Loc Truong), pariskunnan kolmesta pojasta sekä aviomiehen iäkkäästä äidistä (Thi Hai Vo). Kun perheen isä lähtee perheensä luota pois viimein lopullisesti, hän vie samalla mukanaan kaikki perheen rahat. Myöhemmin hän kuitenkin palaa takaisin sairaana ja kuolee pian sen jälkeen.
Kymmenen vuotta myöhemmin isäntäperhe joutuu kamppailemaan selviytyäkseen arkipäiväisestä elämästä. Perheen kaksi poikaa ovat lähteneet omille teilleen, ja perheen masentunut äiti on siirtynyt kuolleen isoäidin paikalle talon yläkertaan eikä juurikaan näyttäydy muille perheenjäsenille. Vaikka perheen äiti pitää Muita (Tran Nu Yên-Khê) nyt omana tyttärenään, Mui päättää silti vaihtaa isäntäperhettä. Hänestä tulee palvelija eräälle pianistille (Van Oanh Nguyen), joka on Muin entisen isäntäperheen vanhimman pojan (Hoa Hoi Vuong) entinen ystävä. Mies on menossa naimisiin, mutta hän soittaa mieluummin pianoa kuin viettää aikaa kihlattunsa (Thi Thanh Tra Nguyen) kanssa.
Eräänä iltana miehen kihlatun rupatellessa itsekseen mies alkaa soittaa pianoaan yhä kovemmin ja kovemmin peittääkseen naisen äänen. Kihlattu lähtee kotiin, mutta vilkaisee ulkona vielä kerran ikkunasta sisään. Muin tullessa huoneeseen miehen pianonsoitto muuttuu paljon harmonisemmaksi. Myöhemmin sinä iltana pimeän laskeuduttua pianisti menee Muin huoneeseen ja sulkee oven takanaan. Kun miehen kihlattu saa kuulla tästä, hän purkaa kihlauksen. Pianisti alkaa opettaa Muita lukemaan ja kirjoittamaan sekä käyttäytymään hienon naisen tavoin. Elokuvan lopussa raskaana oleva Mui lukee runoutta aviomiehelleen, syntymättömälle lapselleen sekä entisen isäntäperheensä äidille.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Johnston, Sheila: Fruit of his labours: At last, a film about Vietnam that's made by a Vietnamese director and filmed in . . . Paris? Sheila Johnston talks to Tran Anh Hung about his adventures on The Scent of Green Papaya Film. 1.4.1994. The Independent. Viitattu 30.11.2019. (englanniksi)
- ↑ 1993 (66th) Academy Awards Oscars. The Academy of Motion Picture Arts and Sciences. Viitattu 30.11.2019. (englanniksi)
- ↑ Maslin, Janet: Vision of a Vietnam as Yet Unscarred Film Review. 11.10.1993. The New York Times. Viitattu 7.9.2011. (englanniksi)
- ↑ The Scent of Green Papaya DVD Beaver. Viitattu 7.9.2011. (englanniksi)