Varastettuja suudelmia
|
|
|
|---|---|
|
|
|
| Ohjaaja | François Truffaut |
| Käsikirjoittaja | François Truffaut, Claude de Givray, Bernard Revon |
| Tuottaja | François Truffaut Marcel Berbert |
| Pääosat | Jean-Pierre Léaud, Claude Jade Delphine Seyrig |
|
|
|
| Valmistusmaa | Ranska |
| Tuotantoyhtiö | Les Films du Carrosse |
| Ensi-ilta | 1968 |
| Kesto | 90 min |
| Alkuperäiskieli | ranska |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
| Allmovie | |
Varastettuja suudelmia (Baisers volés) on François Truffaut'n ohjaama ranskalainen elokuva vuodelta 1968. Elokuvan pääosissa näyttelevät Jean-Pierre Léaud (Antoine Doinel), Claude Jade (Christine Darbon) ja Delphine Seyrig (Fabienne Tabard). Claude Jade nousi tähdeksi elokuvan myötä.
Elokuva on kolmas osa viiden elokuvan sarjasta, jossa Truffaut kehitti omakuvaansa Antoine Doinel -hahmon kautta. Sarjan aloitti elokuva 400 kepposta. Varastetuissa suudelmissa Doinelin lapsuuden hankaluudet on ohitettu, mutta aikuisuuden ja avioliiton yhteydessä tulevat vaikeudet eivät ole vielä ajankohtaisia. Elokuvan nimi Baisers volés esiintyy elokuvan lopussa kuultavan Charles Trenet’n laulun ”Que reste-t-il de nos amours” sanoituksessa.
Juoni [muokkaa]
Antoine Doinel tapaa tyttöystävänsä Christinen, jonka kanssa on ollut kirjeenvaihdossa. Elokuvan lopussa Christineä seurannut mies tulee neidon luokse ja tunnustaa rakkautensa. Sitä ennen ovat Antoine ja Christine aloittaneet yhteisen elämän.
Loppu viittaa siihen, että Truffaut ei usko rakkauden kestävyyteen tai yhteen rakkauteen. Muusta maailmasta ja arjesta eristettynä ihminen voi tuntea hetken ajan rakkauden läsnäolon. Suhde Christineen on päähenkilön kompromissi omien ihanteidensa kanssa, tyytyminen turvalliseen parisuhteeseen.
Vastaanotto [muokkaa]
Helena Yläsen mukaan Varastettuja suudelmia on notkea pariisilaiskomedia saippuapalan liukkaudella kaikista ongelmistaan sulavasti selviytyvästä nuoresta miehestä, jolle työntekokin on pelkkää leikkiä.[1] Elliot Wilhelm kuvaa elokuvaa suloiseksi, mutta myös melankoliseksi ja muistuttaa tämän johtuvan osin valmistumisvuodesta 1968, joka oli Pariisin opiskelijamellakoiden aikaa. Truffaut omisti elokuvansa Ranskan elokuva-arkistolle, jonka pidetty johtaja Henri Langlois oli tuolloin asetettu syrjään.[2]
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Helena Ylänen: James Deanista Kati Outiseen eli viisi elokuvaa nuoruudesta. Lasipalatsi-lehti, 2009, nro 3, s. 16.
- ↑ Elliot Wilhelm: VideoHound’s World Cinema, The Adventurer’s Guide to Movie Watching, s. 351. Detroit, London: Visible Ink, 1999. ISBN 1-57859-059-0.
