Valopuhelin
Valopuhelin[1] eli fotofoni[2] on vapaassa tilassa toimiva optinen viestintäväline, joka on tarkoitettu puheen langattomaan välittämiseen valon kirkkautta säätelemällä. Signaali voi olla analoginen tai digitaalinen, ja aallonpituudet voivat olla lähi-infrapunasta ultraviolettiin.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alexander Graham Bell soitti ensimmäisen langattoman puhelun jo 1800-luvulla valopuhelimella,[2] joka toimi heliografin periaatteella. Ääni muunnettiin peilin värähtelyksi. Kantama oli vain satoja metrejä, laite iso ja auringonpaiste välttämätön.
Lichtsprechgerät 80 oli natsi-Saksan käytössä toisessa maailmansodassa. Siinä valonlähteenä oli auringon sijasta hehkulamppu, jonka tarkasti fokusoitua ja kohdistettua sädettä suunnattiin äänen tahdissa värähtelevällä prismalla.
Tekniikkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nykyään valonlähteeksi sopivimpia ovat LED ja laser.
Digitaalisessa muodossa datansiirtonopeuden täytyy olla 5 000–100 000 bittiä sekunnissa, riippuen halutusta äänenlaadusta ja äänen tiedonpakkauksen tiiviydestä ja kehittyneisyydestä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- http://www.noding.com/la8ak/44a.htm
- http://www.laud.no/ww2/lispr/index.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
- http://www.youtube.com/watch?v=vR4N6MTx_vw
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Valopuhelin, ks. Fotofoni, Tietosanakirja. Osa 10, palsta 578. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1919
- ↑ a b Fotofoni Tietosanakirja, osa 2 palsta 473. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1910