Valopuhelin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Valopuhelin on vapaassa tilassa toimiva optinen viestintäväline, joka on tarkoitettu puheen langattomaan välittämiseen valon kirkkautta säätelemällä. Signaali voi olla analoginen tai digitaalinen, ja aallonpituudet voivat olla lähi-infrapunasta ultraviolettiin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alexander Graham Bell soitti ensimmäisen langattoman puhelun jo 1800-luvulla heliografin periaatteella toimivan valopuhelimen avulla. Ääni muunnettiin peilin värähtelyksi. Kantama oli vain satoja metrejä, laite iso ja auringonpaiste välttämätön.

Lichtsprechgerät 80 oli natsi-Saksan käytössä toisessa maailmansodassa. Siinä valonlähteenä oli auringon sijasta hehkulamppu, jonka tarkasti fokusoitua ja kohdistettua sädettä suunnattiin äänen tahdissa värähtelevällä prismalla.

Tekniikkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään valonlähteeksi sopivimpia ovat LED ja laser.

Digitaalisessa muodossa datansiirtonopeuden täytyy olla 5 000–100 000 bittiä sekunnissa, riippuen halutusta äänenlaadusta ja äänen tiedonpakkauksen tiiviydestä ja kehittyneisyydestä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.