Sijaishallitus
Wikipedia
Ohjattu sivulta Väliaikainen hallitus
Sijaishallitus eli väliaikainen hallitus on säännöllisen hallituksen asemasta toimiva hallitus. Erityisesti nimitystä käytetään monarkiassa ylintä hallitusvaltaa käyttävästä toimielimestä silloin, kun perustuslain mukaista valtionpäämiestä ei väliaikaisesti ole tai hän on estynyt ulkomaanmatkan tai sairauden vuoksi.[1] Sijaishallitusta johtaa perustuslain tai parlamentin määräämä sijaishallitsija. Tällaisena hallituksena voi toimia myös istuva valtioneuvosto. Joskus sijaishallitukseksi on nimitetty siirtomaassa toimivaa hallitusvallan edustustoa.[2] Sijaishallitsijaa eli hallituksen hoitajaa nimitetään regentiksi.[3]