Tutkamieskilta
Tutkamieskilta ry on Maanpuolustuskiltojen liitto ry:n jäsenjärjestö. Se on perustettu 7. marraskuuta 1972,[1] ja rekisteröity 24. syyskuuta 1976. Rekisterinumero: 122.634. Toiminta-alue on Suomen valtakunnan alue ja kotipaikka Riihimäki. [2]
Tutkamieskilta on profiloitunut sähköteknillisen alan killaksi ja toimii kaikkien aselajien tutkankäyttäjien ja -kunnossapitohenkilöiden kiltana, sekä myös alan tutkimus-, kehittämis-, tuotanto- tai kaupallisissa tehtävissä toimivien ja toimineiden henkilöiden yhdyssiteenä. Kilta ylläpitää tutkamieshenkeä jäsenistönsä kesken, seuraten tutka-alan kehitystä ja keräten perinneaineistoa lähinnä kirjallisessa muodossa. [3] Kilta pyrkii myös edistämään alan tietoutta. [4]
Tutka-ala Suomessa on varsin nuori ala. Sen alku on käytännössä vuosi 1943, jolloin ensimmäiset ilmavalvonta- ja tulenjohtotutkat on hankittu Suomeen Saksasta[5] [6] Ala alkoi vahvasti ilmavoimien siipien suojassa, mutta laajeni melko pian muidenkin puolustushaarojen osalle. Eri puolustushaaroilla ja aselajeilla onkin omien kiltojensa kautta kytkökset alojensa tutkatekniikkaan ja tutka-alan toimintaan.[7]
Ilmavoimissa on myös Ilmavoimien kiltaliitto ry ja sen jäsenyhdistys Ilmavoimien viestikilta ry, aikaisemmin Ilmavoimien Viesti- ja tutkakilta ry. [8]
Katso myös [muokkaa]
- Tutka
- Tutkan historia
- Suomen viestijoukkojen historia
- Sähköteknillinen Koulu
- Viesti- ja Sähkötekninen Koulu
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Heinonen, Heikki E: "Sähkötkoo 50", 1998, sivu: 270, Riihimäen Kirjapaino Oy, Tutkamieskilta ry, ISBN 952-90-9730-1
- ↑ http://yhdistysrekisteri.prh.fi/ryhaku.htx
- ↑ Heinonen, Heikki E: "Tutkan taipaleelta", 2011, Paino Kariston Kirjapaino Oy, Tutkamieskilta ry, ISBN 978-952-92-9180-9
- ↑ http://www.mpkl.fi/mpkl/mpklweb.nsf/sp?Open&cid=ContentDA226-3-2-2-2-38&template=KiltaSivupohja&mpklnf=Maanpuolustuskiltojen%20liitto\Navi\J%C3%A4senyhdistykset%20ja%20kiltapiirit&mpklnfa=o
- ↑ Valtonen, Hannu: "Luftwaffen pohjoinen sivusta, Saksan ilmavoimat Suomessa ja Pohjois-Norjassa 1941-1944" Keski-Suomen ilmailumuseon julkaisuja, Gummerus 1997, Sivut: 62-67, ISBN 951-95688-5-9
- ↑ http://www.ilmatorjuntaupseeriyhdistys.fi/1_98/torjuntavoitto.htm
- ↑ Heinonen, Heikki E: "Sähkötkoo 50", 1998, sivut: 268-321, Riihimäen Kirjapaino Oy, Tutkamieskilta ry, ISBN 952-90-9730-1
- ↑ http://www.mpkl.fi/mpkl/mpklweb.nsf/sp2?Open&cid=Content69C40-3