Tuettu kommunikoinnin harjoittelutekniikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tuettu kommunikoinnin harjoittelutekniikka (Facilitated Communication Training, FCT) eli fasilitointi tai fasilitoitu kommunikointi on menetelmä, jolla on joskus ajateltu autettavan puhetaidotonta ihmistä ilmaisemaan itseään kirjallisesti. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että fasilitoija ohjaa fasilitoitavan kättä joko tietoisesti tai tiedostamatta, joten fasilitoinnin avulla laaditut kirjoitukset eivät ole puhetaidottoman itsensä tuottamia[1][2]. Fasilitointiin liittyy vaikeita eettisiä ongelmia kuten se, että ihmisen todellinen tahto jää selvittämättä, jos hänen tahtoaan tulkitaan fasilitoinnin avulla syntyneiden kirjoitusten perusteella.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuettua kommunikointia kehitettiin useissa eri maissa toisistaan riippumattomasti. Menetelmän tunnetuin kehittäjä on australialainen Rosemary Crossley [1], joka sovelsi sitä vuonna 1977 CP-vammaisten lasten kanssa tapahtuvaan kommunikointiin. Aiheesta tehtiin elokuva "Annie´s Coming Out" [2], joka kiersi vuonna 1986 myös suomalaisia elokuvateattereita. Fasilitoidun kommunikoinnin tunnetuin puolestapuhuja Suomessa on Joensuun yliopiston erityispedagogiikan professori Eija Kärnä-Lin, joka toi julkisuuteen vaikeasti cp-vammaisen Tuomas Alatalon.[1]

Puheterapeuttiliiton ammattieettinen toimikunta julkaisi vuonna 1996 kannanoton, jossa todettiin, että ei ole voitu osoittaa, että fasilitoinnilla tuotetut viestit olisivat puhevammaisten itse tuottamia. Fasilitointiin liittyvät epäkohdat tulivat suuren yleisön tietoisuuteen kuitenkin vasta vuonna 2003, kun Jyväskylän yliopiston erityispedagogiikan professori Timo Saloviita ja Lastensuojelun Keskusliiton tutkija Heikki Sariola kirjoittivat artikkelin, jossa selvitettiin julkisuudessa esillä olleen Tuomas Alatalon tapausta.[2]

HYKS:in eli Helsingin seudun yliopistollisen keskussairaalan johto kielsi fasilitoinnin harjoittamisen vuonna 2013. HYKS:in mukaan menetelmä johtaa vääriin toiveisiin, ja siihen käytetyt rahat ovat pois muulta kuntoutukselta. Lisäksi menetelmä on johanut jopa vääriin ilmiantoihin. On myös huomattu, että lapsen kommunikointi voi jopa taantua fasilitoinnin takia. [1]

Suomen Autismi- ja Aspergerliitto ilmoitti vuonna 2014, ettei se suosittele fasilitoinnin käyttöä autisminkirjolaisten kommunikaatiossa[3][4].

Tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fasilitoidun kommunikoinnin osapuolet ovat kommunikoiva henkilö eli fasilitoitava ja avustaja eli fasilitoija. Fasilitoijan tehtävänä on periaatteessa vain vakauttaa kommunikoivan henkilön kättä fyysisesti tukemalla pitäen kiinni esimerkiksi fasilitoitavan sormesta, kämmenestä tai ranteesta. Käytännössä fasilitoijat kuitenkin katselevat kirjasimia ohjaten puhekyvyttömän ihmisen kättä kirjainmerkiltä toiselle. Tämä selittää sen yleisen havainnon, että kirjoitusta syntyy, vaikkei fasilitoiva henkilö edes katsele kirjasimia tai syntyvää tekstiä. Kokeellisissa tutkimuksissa onkin selvinnyt, ettei fasilitoinin avulla synny ymmärrettävää tekstiä, jos avustaja ei näe kirjaimia.[2]

Fasilitoinnin suosion selitykseksi esitetään, ettei avustaja tiedosta ohjaavansa avustettavan kättä. Fasilitoitu kirjoitus syntyisi siten avustajan tiedostamattomien eli niin sanottujen ideomotoristen liikkeiden avulla. Koska avustaja ei itse tiedosta ohjausliikkeitään, hänen voi olla vaikea uskoa, että olisi tekstien todellinen kirjoittaja.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arthur Schawlow - amerikkalainen fyysikko ja nobelisti, tuetun kommunikoinnin soveltaja ja puolestapuhuja

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Tulikukka de Fresnes ja Kyösti Hagert: Autistin savo vaihtui Stadin slangiin. A-studio 4.8.2014.
  2. a b c Essi Blomberg: Fasilitointi ei sovellu puhevammaisen kommunikaatiomenetelmäksi. Puoltaja 4.12.2012.
  3. Autismi-lehti 3/2014. sivu 4.
  4. A-Studion ohjelma 4.8.2014 on herättänyt keskustelua ja kysymyksiä. http://autismiliitto.fi/ajankohtaista/a-studion_ohjelma_4.8.2014_on_herattanyt_keskustelua_ja_kysymyksia..1949.news

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Autism and Developmental Disorders 31 (3):287–313.