Tomi Lauri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tomi Lauri
Henkilötiedot
Syntynyt1979[1]
Taiteilija
Ala kuvataiteilija, lavastaja

Tomi Juhani Lauri (s. 1979) on suomalainen kuvataiteilija ja lavastaja. Hän on työskennellyt myös televisio- ja elokuvanäyttelijänä.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauri näytteli ensimmäisen kerran yksitoistavuotiaana, mutta ei ollut kiinnostunut näyttelijän ammatista. Hän aloitti opinnot Kuvataideakatemiassa, josta hän valmistui kuvataiteen maisteriksi 2008. Hänen tyylilleen on ominaista häivyttää rajaa katsojan ja teoksen välistä.[1][2]

Lauri on lavastanut muun muassa elokuvat Nuoren Wertherin jäljillä (2013) ja Koskinen (2022). Hän on näytellyt autonkuljettajaa Taru Mäkelän komediaelokuvassa Varasto (2011), Christiania television draamasarjassa Ihmeidentekijät (1996–1998) ja Sakua komediasarjassa Kuumia aaltoja (2003).[3][4]

Lauri toimii niin ikään Aalto-yliopiston elokuva- ja televisiolavastuksen opettajana.[5]

Tomi Laurin vanhemmat ovat näyttelijät Hannu Lauri ja Hannele Markkula.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Seppälä, Riitta; Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993 - Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Helsinki: Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto ry, 1993. ISBN 951-31-0236-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tomi Laurin Holding pattern täyttää monitoimitila O.:n latautuneella itsehillinnällä Totuuus.com. Viitattu 24.4.2024.
  2. Tomi Lauri Mtvuutiset.fi. MTV Uutiset. Viitattu 24.4.2024.
  3. Tomi Lauri Elonetissä.
  4. Tomi Lauri Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  5. Yhteystiedot : Elokuva- ja TV-lavastus Aalto.fi. Aalto-yliopisto. Viitattu 24.4.2024.
  6. Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993, s. 255–256

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]