Toivon neitsyt

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Toivon neitsyt on väitetystä Neitsyt Marian ilmestymisestä Ranskan Pontmainissa 17. tammikuuta 1871 käytetty nimi.

Saksan-Ranskan sodan 1870–1871 päätyessä koettiin Ranskassa Pyhän ja autuaimman Neitsyt Marian ilmestys, jonka huomasi aluksi Barbadette perheen vanhemmat ja kaksi kolmesta lapsesta. Myöhemmin paikalle kerääntyi kylän väki ja pappeja kaukaakin. Ilmestys oli taivaalle ilmestynyt naishahmo, jolla oli sininen asu kenkiä myöten. Asussa oli kullan värisiä tähtiä. Hahmolla oli myös kruunu, jonka alaosassa oli musta vyö. Tämä ilmestys on mitä tarkimmin dokumentoitu Roomalais-katolisen kirkon toimesta ja siitä on tehty useita havainnollisia kuvituksia.

Ilmestys ei jäänyt pelkästään vertauskuvalliseksi ja symboliseksi, vaan siihen liittyi: Molemminpuolista keskustelua, rukouksia, lauluja, kirjoitettua tekstiä ja tunteita, joista on tarkkoja selostuksia Roomalais-katolisen kirkon dokumenteissa. Yksi sanomista kuului näin: Mutta pyydän teitä, rukoilkaa, minun lapseni, Jumala tulee pian kuulemaan teidän rukouksianne, Minun poikani, Minun poikani on odottamassa teitä.

Ilmestys on vaikuttanut kirkkotaiteeseen luoden uuden Neitsyt Maria tyypin, jolla on kokosininen puku kenkiä myöden ja tuossa puvussa kultaisia tähtiä. Lisäksi ilmestyksellä on paikallista merkitystä sillä noin 200 000 paikallista vierailijaa käy vuosittain ilmestypaikkakunnalla. Ulkomaalaisia vierailijoita käy lähinnä Saksasta. Kanadassa on nimetty yksi kylä ilmestyksen mukaan: Notre-Dame-de-Pontmain, Quebec. Roomalais-katoliseen kirkon sisäisiin asioihin ilmestyksellä on myös ollut vaikutusta; sillä kirkko pitää ilmestyksiä suuressa arvossa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lady of Pontmain Foundation Marypages. Viitattu 19. joulukuuta 2013. (englanniksi)