Tutkijakoulutettava
Tutkijakoulutettava (myös tohtorikoulutettava) on yliopiston jatkokoulutusvirka, johon vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto. Tutkijakoulutettavien työtehtävät koostuvat pääosin itsenäisestä tai osana tutkimusryhmää suoritettavasta tutkimustyöstä sekä osaston tai laitoksen opetustoimintaa tukevasta työstä. Tohtorikoulutettavan nimike sijoittuu niin sanotun neliportaisen tutkijanurajärjestelmän ensimmäiselle portaalle.
Tohtorikoulutettavan keskeisimpiä tavoitteita ovat tieteellisten jatko-opintojen käyminen, väitöskirjan laatiminen ja lopulta itse tohtorintutkinnon suorittaminen. Tohtorintutkinnon suoritettuaan tutkijakoulutettava voi tavallisesti jatkaa työtään tutkijatohtorina.
Tutkijakoulutettavat ovat kirjoilla jatko-opiskelijana siinä tiedekunnassa tai osastossa, jossa he työskentelevät. Osa tutkijakoulutettavista opiskelee Opetusministeriön alaisissa tutkijakouluissa, jotka myöntävät myös rahoitusta.
Tutkijakoulutettavan rahoitus voi tapahtua esimerkiksi yliopiston omana rahoituksena, projektirahoituksena, apuraharahoituksena tai palkallisen tutkijakoulupaikan kautta. Palkkaus riippuu sekä työn vaativuusasteesta että tutkijan henkilökohtaisesta suoritustasosta. Kansainvälisissä yhteyksissä tutkijakoulutettavasta käytetään nimitystä Doctoral student.
Muita jatko-opiskelijoille tarkoitettuja virkoja on mm. assistentti.
Sivulta puuttuu