Tiineys

Wikipedia
Ohjattu sivulta Tiineysaika
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tiineys tarkoittaa nisäkkään raskautta.

Tavallisimpien tuotanto- ja kotieläinten tiineysajat ovat:[1]

Hevonen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tamman tiineys kestää noin 11 kalenterikuukautta. Tiineyden alussa tammaa voidaan kouluttaa aivan tavalliseen tapaan. Kun tamman vatsa alkaa kasvaa, ja sen paino alkaa nousta, on käytettävä maalaisjärkeä. Tammalta ei saa vaatia liikaa. On tärkeää, että kantava tamma saa olla paljon ulkona ja liikkua mielihalujensa mukaan. Eräät tammat saattavat muuttua hieman ärtyisiksi tiineyden aikana: asiat, jotka ovat olleet niille yhdentekeviä aikaisemmin, ovatkin nyt vaikeampia. Tammaa saattaa esimerkiksi ärsyttää, kun sitä harjataan vatsan alta tai kun satulavyötä kiristetään. Jotkut tammat saattavat muuttua levottomiksi tiineyden edetessä. Kaikki tämä on aivan normaalia, joten syytä huoleen ei ole. Tämä kaikki on selvä merkki siitä, että tamma tietää, mikä sitä odottaa. Eräät tammat ovat tiineyden aikana niin ärtyisiä, että niiden vatsa pitäisi jättää rauhaan. Kun tamma on kantava, täytyy ajatella tamman ja kohdussa olevan varsan terveyttä. Muutama päivä ennen synnytystä jo aiemmin varsoneiden tammojen utareisiin ilmestyy ns. vahatapit. Siitä tietää, että varsominen on lähellä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 113. WSOY, 1958.