The Mission (vuoden 2022 elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
The Mission
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Tania Anderson
Käsikirjoittaja Tania Anderson
Tuottaja Isabella Karhu
Juho-Pekka Tanskanen
Dirk Manthey
Säveltäjä Mikko Joensuu
Kuvaaja Antti Savolainen
Leikkaaja Suvi Solja
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Danish Bear Productions
Manthey Film Ug
Ensi-ilta 2022 (Sundancen elokuvajuhlat)
Kesto 95 minuuttia
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

The Mission (myös The Mission – Lähetyssaarnaajat) on Tania Andersonin ohjaama ja käsikirjoittama suomalais-saksalaisena yhteistuotantona tehty dokumenttielokuva, joka sai ensi-iltansa vuoden 2022 Sundancen elokuvajuhlilla.[1][2]

Elokuva on henkilödokumentti neljästä amerikkalaisteinistä, jotka tekevät Suomessa lähetystyötä käännyttääkseen suomalaisia Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseniksi. Elokuvassa kuvataan neljän amerikkalaisen mormoninuoren matkaa elokuussa 2019 Suomeen tekemään lähetystyötä.[1][2][3]

Elokuvan ohjaajalla Tania Andersonilla on tuntumaa yhteisöön, sillä hänen isänsä oli mormoni mutta erosi myöhemmin yhteisöstä.[3] Mormoniyhteisö asetti elokuvan teolle ehtoja, jotka kuitenkin työn aikana väljentyivät.[4]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Sanomien Tero Kartastenpää suhtautuu elokuvaan viileästi: elokuvasta puuttuu konkretia, esimerkiksi nuorten ahdistuksesta kerrotaan, mutta se ei näy elokuvasta, ja arkea ylevöitetään, eivätkä kohtaukset kasva montaaseista pitemmiksi. Elokuvan alun synnyttämät odotukset eivät lopultakaan toteudu.[4]

Elokuva on esitetty Sundancen elokuvajuhlilla, jossa se sai vaihtelevia arvioita.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b The Mission Suomen elokuvasäätiö. Arkistoitu 16.4.2022. Viitattu 17.4.2022.
  2. a b Adams, Mark: Sundance Review: The Mission by Tania Anderson Business Doc Europe. 25.1.2022. Viitattu 17.4.2022.
  3. a b Veera Jokinen, Pia Parkkinen, Nuoret lähetetään lyhyen koulutuksen jälkeen käännyttämään suomalaisia uskoonsa, Yle.fi, uutiset 5.8.2022, viitattu 5.8.2022
  4. a b c Tero Kartastenpää, Vaovaisuus ja suomalaiset pilaavat hyvän aiheen. Helsingin Sanomat 5.8.2022 s. B 3 Artikkelin verkkoversio
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.