The British Trust for Ornithology

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

The British Trust for Ornithology (BTO) on Britannian lintujen tutkimista varten vuonna 1932 perustettu järjestö.

BTO perustettiin vuonna 1927 aloitetun Oxford Bird Census -nimisen tutkimusohjelman innoittamana ja sen kehittämiseksi. Koollekutsujana ja ensimmäisenä lahjoittajana toimi Max Nicholson, ensimmäisenä sihteerinä Bernard Tucker ja varapuheenjohtajana Henry Witherby. Nimensä järjestö sai toukokuussa 1933, ja ensimmäinen vetoomus lahjoituksista oli The Timesissa 1.7.1933.

BTO:n tehtävänä on johtaa lintututkimusta, ja se keskittyy populaatio- ja pesimälinnustotutkimuksiin sekä rengastukseen, jonka aineiston kerää suuri joukko vapaaehtoisia harrastajia. Esimerkiksi järjestön Garden BirdWatch tutkimus perustuu tavallisten ihmisten omassa puutarhassaan viikoittain tekemään lintulaskentaan. Suomessa BirdLife Suomi järjestää samantapaisia laskentoja, esimerkiksi Pihabongaus-tapahtuman talvilintujen laskemiseksi.

BTO:n julkaisuja ovat:

  • Bird Study - tieteellinen julkaisu vuodesta 1953.[1]
  • BTO News - jäsentiedote.[2]
  • Bird Table - Garden BirdWatch projektin osallistujille.[3]
  • Ringing & Migration - rengastajille suunnattu julkaisu.[4]

Vuonna 1967 BTO aloitti Britteinsaarten pesimälinnustokartoituksen Atlas of Breeding Birds in Britain and Ireland, jonka tulokset julkaistiin 1976. Suomessa aloitti Lintutieteellisten yhdistysten liitto (LYL, nykyisin BirdLife Suomi) Lintuatlaksen vuonna 1974 juuri brittien Atlaksen innoittamana. Toisen Lintuatlaksen tulokset julkaistiin 1993 (The New Atlas), ja parhaillaan on Britanniassa, kuten myös Suomessa, menossa Bird Atlas 2007-2011, jossa selvitetään Britteinsaarten pesimä- ja talvilinnusto.

Vuonna 1938 BTO lahjoitti varat uuden Edward Grey Institute of Field Ornithologyn perustamiseen. Instituutti liitettiin 1947 Oxfordin yliopiston uuteen eläintieteen maastotutkimusorganisaatioon. Joulukuussa 1962 BTO hankki Tringistä Hertfordshirestä omistukseensa suuren viktoriaanisen rakennuksen Beech Groven, jonne siirrettiin järjestön päämaja Oxfordista ja rengastustoiminta British Museumista. Huhtikuussa 1991 BTO muutti lahjoituksena saadulle The Nunnery -nimiselle tilalle Thetfordiin Norfolkiin. Paikalla on sijainnut benediktiininunnien luostari, josta on yhä rakenteita jäljellä. 2000-luvun alussa perustettiin uusi kirjasto, joka on omistettu Chris Meadin muistolle. Professori Jeremy Greenwood toimi The Nunneryn johtajana 1988–2007. Nykyinen johtaja on tohtori Andy Clements.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bird Sudy
  2. BTO News (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Bird Table (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Ringing & Migration (Arkistoitu – Internet Archive)