Telegramin sensurointi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maat, joissa Telegram on tällä hetkellä kielletty (tummansininen) ja joissa se on ollut kielletty jossain vaiheessa (vaaleansinisellä)

Telegramin käyttöä sensuroidaan tai estetään kokonaan eri puolilla maailmaa joko ajoittain tai toistaiseksi.

Maat, joissa Telegram on tällä hetkellä kielletty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Telegram kiellettiin Kiinassa vuonna 2015.[1] Kansan päivälehden mukaan virallinen syy tälle oli sovellusta käytettiin kommunistipuoluetta vastaan suunnatun hyökkäyksen suunnittelemiseen. Näitä suunnittelivat väitetysti pekingiläiset ihmisoikeusjuristit, joilta saatiin tunnustus valtiollisessa televisiossa.[2]

Kieltoa on mahdollista kiertää VPN-palveluilla, joiden käyttö kasvoi huomattavasti Kiinan koronapandemian aikaisten sulkutilojen aikana vuonna 2022. Lopulta kiinalaiset lähtivät osoittamaan mieltään sulkutiloja vastaan.[3]

Pakistan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakistan kielsi Telegramin marraskuussa 2017 maan viestintäviranomaisten suosituksen jälkeen.[4]

Telegram, ja muut sosiaaliset mediat sekä pikaviestintäsovellukset, ovat perinteisesti olleet sellaisia ympäristöjä, joissa Pakistanissa kielletyt yhdistykset pystyvät jatkamaan toimintaansa.[5]

Iran[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Telegramin toinen perustaja Pavel Durov kertoi lokakuussa 2015, että Telegram oli estetty lyhyeksi aikaa Iranissa. Iranin viranomaiset olivat Durovin mukaan vaatineet vakoiluohjelman asentamista ohjelmaan, ja Telegram oli kieltäytynyt.[6]

Telegram kiellettiin uudelleen huhtikuussa 2018. Syyksi kerrottiin, että se on alusta "monenlaisten rikosten tekemiselle". Telegramin katsottiin myös olevan vastuussa vuoden 2017 mielenosoituksista, jotka johtivat mm. Ruhollah Khomeinin hautapaikkaan kohdistuneeseen hyökkäykseen.[7]

Kiellosta huolimatta maassa arvioidaan olevan 45 miljoonaa Telegramin käyttäjää, ja nämä lähettävät keskimäärin 15 miljardia viestiä joka päivä.[8] Vuonna 2018 Iran alkoi puuttumaan tähän perumalla sellaisten internet-palveluntarjoajien toimilupia, jotka sallivat pääsyn kielletyille sivuille.[9]

Kuuba[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuba ilmoitti kieltävänsä Telegramin, ja liudan muita sovelluksia, hallitusta vastustavien mielenosoitusten takia heinäkuussa 2021. Internetiin yhdistävät mobiililaitteet sallittiin maassa vuonna 2018 maan ainoa internet-palveluntarjoaja on valtion omistama.[10]

Thaimaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thaimaan viranomaiset kielsivät Telegramin lokakuussa 2020, koska sitä käytettiin väitetysti maassa nähtyjen laajojen mielenosoituksien järjestämiseen.[11]

Maat, joissa Telegram on ollut kielletty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indonesia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indonesia esti pääsyn Telegramiin heinäkuussa 2017. Syyksi ilmoitettiin se, että sen katsottiin olevan terroristien viestintäkanava, jolla suunniteltiin väkivaltaisia iskuja.[12] Indonesian viestintä- ja teknologiaministeri Rudiantara ilmoitti elokuussa, että kielto on kumottu sen jälkeen, kun maan viranomaiset olivat neuvotelleet Telegramin toisen perustajan Pavel Durovin kanssa.[13]

Venäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roskomnadzor ilmoitti huhtikuussa 2018, että se aikoo estää pääsyn Telegramiin, koska FSB:lle ei myönnetty pääsyä venäläisten käyttäjien tietoihin.[14] Kielto kumottiin kuitenkin kesäkuussa osittain siksi, että monet Venäjän alueelliset viranomaiset olivat käyttäneet Telegramia koronapandemiaa käsittelevien päivitysten levittämiseen.[15]

Maat, joissa Telegramin toimintaa on rajoitettu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliskuussa 2023 suurkäräjien puheenjohtajisto ilmoitti kieltävänsä Telegramin ja Tiktokin kaikilta parlamentin laitteilta sekä sellaisilta laitteilta, joilta voidaan päästä käsiksi parlamentin tietokantoihin.[16]

Saksa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan viranomaiset ilmoittivat helmikuussa 2022, että Telegram oli viranomaisten pyynnöstä poistanut kuutisenkymmentä Telegram-kanavaa, jotka rikkoivat Saksan lakeja sekä levittivät salaliittoteorioita ja äärioikeiston propagandaa. Yksi poistetuista kanavista kuului Attila Hildmannille, joka on entinen vegaanikokki, sittemmin antisemitismitistinen salaliittoteoreetikko.[17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Is Telegram blocked in China? Comparitech. 2024. Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  2. China blocks Telegram messenger, blamed for aiding human rights lawyers Hong Kong Free Press. 13.7.2015. Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  3. China’s zero-Covid protests: Twitter, Telegram soar in popularity as users circumvent Great Firewall to avoid censorship South China Morning Post. 1.12.2022. Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  4. Telegram Banned in Iran, Pakistan, China, India, etc.? Use a VPN to Unblock Telegram pandavpnpro.com. 2024. Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  5. Many Organizations Banned in Pakistan Thrive Online Voice of America. 11.7.2017. Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  6. Telegram CEO Says App Blocked in Iran Voice of America. 22.10.2015. Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  7. Reports: Iranian Judiciary Bans Telegram Messaging App Radio Free Europe/Radio Liberty. 30.4.2018. Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  8. 45 million Iranians use Telegram despite ban Anadolu Ajansı. 19.9.2021. Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  9. Iran Restricts Popular Messaging App Telegram Radio Free Europe/Radio Liberty. 26.4.2018. Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  10. Cuba’s internet cutoff: A go-to tactic to suppress dissent AP News. 13.7.2021. Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  11. Thailand protests: Authorities move to ban Telegram messaging app BBC News. 19.10.2020. Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  12. Telegram app ‘full of terrorist propaganda’ blocked Al Jazeera. 15.7.2017. Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  13. Indonesia Lifts Threat to Ban Encrypted App Telegram Voice of America. 1.8.2017. Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  14. Moscow court bans Telegram messaging app the Guardian. 13.4.2018. Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  15. Russia lifts ineffective ban on Telegram messaging app AP News. 18.6.2020. Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  16. Alle på Stortinget må slette Tiktok «så raskt som mulig» Dagens Næringsliv. 23.3.2023. Viitattu 27.2.2024. (norjaksi)
  17. Telegram blocks over 60 channels in Germany — report Deutsche Welle. 12.2.2022. Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)