Teemasivu:Uskonnot/Artikkelipoiminta 12

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kysymyksellä ensimmäisestä paavista tarkoitetaan kysymystä siitä, kuka oli ensimmäinen Rooman piispa eli paavi, sekä samalla apostoli Pietarin mahdollista yhteyttä paaviuteen. Eri tahoilla on tästä asiasta erilaisia näkemyksiä. Katolinen kirkko katsoo paavin nykyään kirkossa käyttämän vallan sisältyneen Rooman piispan virkaan Pietarin elinpäivistä asti, mutta tulleen kirkolle tarpeelliseksi ja siten otetuksi käyttöön vasta ajan myötä. Muut kirkot ja kristilliset yhteisöt katsovat, ettei koko kirkkoa koskeva valta kuulunutkaan Pietarille, ja monet niistä katsovat myös, ettei Rooman piispa ole Pietarin seuraaja.

Kysymys ensimmäisestä paavista on tärkeä, koska katolinen kirkko perustelee paaviuden valtaa sen väitetyillä yhteyksillä apostoli Pietariin. Katolinen kirkko pitää Taivasten valtakunnan avaimien luovutusta apostoli Pietarille merkkinä tämän julistamisesta kaikkien muiden apostolien johtajaksi ja ensimmäiseksi Rooman piispaksi eli paaviksi.

Muokkaa