Tampereen Kansi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tampereen Kansi rakenteilla elokuussa 2021.

Tampereen Kansi on Tampereen keskustaan rautatien päälle lähelle rautatieasemaa rakennettu kansi. Sen päälle rakennetaan monitoimiareena, tornitaloja, hotelli ja kasino. Aluksi tornitaloihin suunniteltiin lähinnä toimistoja, mutta myöhemmin tavoitteeksi tuli rakentaa niihin myös noin tuhat asuntoa.[1] Sorinsillan eteläpuolinen kansi sijaitsee Kalevanharjun kaupunginosan itäosassa ja tulevan pohjoiskannen alue puolestaan Tullin kaupunginosassa.[2]

Hankkeen suunnitteluvaiheita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monitoimiareenan, Tampereen Kannen areenan, avajaiset: Tapparan ja Ilveksen välinen ottelu.

Arkkitehtisuunnitelmat alueelle teki Daniel Libeskind vuonna 2010. Alueen halliin kaavailtiin jopa vuoden 2013 jääkiekon MM-kisoja[3]

Alueen asemakaavamuutos vahvistui 2012. Hankkeen rahoittamisesta ja toteuttamisesta neuvoteltiin monien yritysten kanssa. Alkuvaiheissa hankkeessa ollut NCC vetäytyi 2014. Lopulta hanketta toteuttamaan valittiin vuonna 2016 SRV.[1]

Kannen alueet ja rakennusvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteläisemmälle kannelle Sorinsillan eteläpuolelle tulee areena ja kaksi tornitaloa. Niitä alettiin rakentaa vuonna 2017 ja ne valmistuivat 2022. Pohjoisemman kannen ja kolmen tornitalon sillan pohjoispuolella on suunniteltu valmistuvan vuonna 2024.[4] Niiden rakennustöitä ei kuitenkaan ole vielä aloitettu tammikuussa 2023.

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]