Taina Helve

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Taina Helve, myöhemmin Helve-Kaila (1904 Helsinki1969) oli suomalainen tanssija ja tanssinopettaja.[1][2][3]

Taina Helven vanhemmat olivat toimittaja Anton Helve ja Hilda Maria (Maiju) Gerdt.[4][5]

Taina Helve aloitti tanssijan uransa Maggie Gripenbergin oppilaana. Ensimmäisen oman näytäntönsä hän piti 16-vuotiaana maaliskuussa 1920 ja tämän jälkeen hän piti näytäntöjä aluksi kerran vuodessa ja sittemmin kerran kahdessa vuodessa. Helve teki 1920-luvulla kaksi opintomatkaa Saksaan ja esiintyi myös siellä Berliinissä. Helve teki 1920-luvulla kiertueita eri puolille Suomea ja hän toimi myös eri teattereissa operettien tanssiosuuksien järjestäjänä. Helve esiintyi myös itse parissa operetissa. Lisäksi Helve laati ja ohjasi naisten voimisteluohjelmia. Hän oli mallina kuvanveistäjä Into Saxelinin viiteen veistokseen, muun muassa Diana-veistokseen.[1][2]

Taina Helve piti Helsingissä 1921–1930 omaa tanssikoulua, jossa opetettiin seuratansseja ja plastiikkaa. Hän muutti sittemmin Kokkolaan ja piti siellä tanssikoulua. Taina Helve oli naimisissa varatuomari Pekka Kailan kanssa ja he asuivat Kokkolassa Rantakadun varrella sijainneessa ns. Kailan talossa, joka oli rakennettu 1912.[3][1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Anne Makkonen : Suomen taidetanssin historiaa, luku 4.4 Tanssitaiteilijoita ja tanssinäkemyksiä, Teatterikorkeakoulun julkaisusarja 57
  2. a b c Taina Helve, Urheilija : suomalaisten loistojulkaisu, 01.01.1930, nro 5, s. 18, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  3. a b Ennen ja nyt -juttusarja alkaa – Miltä näytti Rantakatu vuonna 1920?, Kokkola-lehti 9.2.2022 (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Toimittaja Anton Helve, Mikkelin Sanomat 31.05.1928 nro 63, s. 1, Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot
  5. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899 : Anton Moldakoff (Helve)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]