Taikuus (illuusio)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee illuusioon perustuvaa taikuutta. Yliluonnollisiksi uskottuihin voimiin perustuvasta taikuudesta eli magiasta kertoo artikkeli Taikuus (yliluonnollinen).
Hakusana ”Silmänkääntäjä” ohjaa tänne. Elokuvasta kerrotaan artikkelissa Silmänkääntäjä (elokuva).
Hieronymus Bosch: Silmänkääntäjä. Huomaatko, että takarivin herra yrittää varastaa kukkaron katsojalta?

Taikuus on yleisön viihdyttämistä taikatemppuja tekemällä. Katsojille luodaan mielikuva eriskummallisista, jopa yliluonnollisista tapahtumista ja voimista. Taikatemppujen tekijästä käytetään nimityksiä taikuri, illusionisti ja silmänkääntäjä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taikuutta on varteenotettavana ammattina harjoitettu länsimaissa 1700-luvulta alkaen.

Nykyaikaisen viihdetaikuuden kehitti kelloseppä Jean Eugène Robert-Houdin (18051871), joka avasi taikateatterin Pariisiin 1840-luvulla. Lontoon Piccadillylle sellainen perustettiin vuonna 1873. Niissä esitettiin taikatemppuja näyttämöllä ja käytettiin hyväksi näyttämön suomia mahdollisuuksia erilaisten piilomekanismien ja apureiden käyttämiseen. Ehkä kaikkien aikojen tunnetuin taikuri on Harry Houdini (Erich Weiss), joka lainasi taiteilijanimensä Robert-Houdinilta ja kehitti paljon uusia taikatemppuja. Houdini oli erityisen taitava niin sanottuna kahlekuninkaana eli vapautumaan lukkojen takaa, pakkopaidoista ja muista vastaavista tilanteista. Hän tosin käytti myös muita tekniikoita kuten yleisön joukkoon kätkeytynyttä apuria.

Taikatempun tarkoitus on viihdyttää ja ihmetyttää. Vaikka yleisö tietää taikurin huijaavan, se saa nautintoa taikurin taitavuudesta ja oveluudesta. Yleensä taikurit eivät paljasta salaisuuttaan yleisölle. Salaisuuden kertomisen on oletettu tuhoavan taikuuden taiteenlajina, sillä jos katsoja tietää tempun toimintatavan, hän ei enää nauti esityksestä. Taikuus on ammatti, josta taikurin on saatava toimeentulonsa. Siksi taikurit harvoin paljastavat kenellekään salaisuuksia ja kaikissa kirjoissa kielletään salaisuuksien paljastaminen. Luvallista on kuitenkin paljastaa salaisuuksia henkilöille, jotka haluavat tulla taikureiksi ja oppia taikuutta. Siksi useimpien temppujen salaisuus on paljastettu erilaisissa taikakirjoissa ja -lehdissä. Tämä ei ole kuitenkaan vähentänyt taikuuden suosiota esitysmuotona, sillä uusia taikatemppuja keksitään jatkuvasti.

1900-luvun puolivälissä taikuus siirtyi onnistuneesti televisioon. TV-taikurien ei yleensä hyväksytä käyttävän hyväkseen kameroiden tai videonauhan editoinnin suomia petkutusmahdollisuuksia. Sellaisen rajaamiseksi pois useimmat heistä esiintyvät yleisön edessä.

Taikuuden lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Close-up- eli lähitaikuus: Kaikki tapahtuu katsojien silmien alla aivan tavallisilla välineillä kuten pelikorteilla, seteleillä, tulitikuilla ja muilla vastaavilla tavaroilla.
  • Stand-up- eli näyttämötaikuus: Taikuri seisoo näyttämöllä ja tekee temput sieltä käsin yleensä suurille ryhmille kerrallaan.
  • Ajatustenluku: Taikuri osaa lukea katsojien ajatukset. Taikuri tietää tarkalleen mitä aikaa näyttämään katsoja on laittanut kellon, mitkä numerot katsoja on kirjoittanut paperille, joka on sen jälkeen revitty ja niin edelleen.
  • Lastentaikuus: Vitsit ja hyvin esitetyt temput hassuissa asuissa kuuluvat lastentaikuuteen.
  • Manipulaatio: Taikuri taikoo tyhjästä kaikenlaisia esineitä ja asioita kuten pelikortteja, palloja, liinoja ja kanin tyhjästä silinterihatusta. Manipulaatiota esitetään yleensä musiikin soidessa taustalla. Usein nämä temput perustuvat silkkaan sorminäppäryyteen.
  • Katoaminen: Taikuri saa kolikon tai kyyhkysen häkkeineen katoamaan napsauttamalla sormiaan tai heilauttamalla taikasauvaansa. Katoaminen on tyhjästä luomisen vastakohta ja saattaa perustua samanlaisen tekniikan käyttöön käänteisesti.
  • Muodonmuutos: Luudasta tulee kaunis nainen, kyyhkysestä jänis ja niin edelleen. Asiat muuttuvat toisikseen.
  • Korjaaminen/Palauttaminen: Saksin leikelty köysi saadaan taas ehjäksi, ihminen sahataan kahtia, mutta pysyy ehjänä. Jotakin palautetaan ennalleen.
  • Teleportaatio: Esineitä siirretään paikasta toiseen. Taikuri asettuu häkkiin ja apulainen toiseen, ja he vaihtavat paikkaa taianomaisesti. Kortti asetetaan taskuun, ja se löytyy esimerkiksi apulaisen nenästä.
  • Levitaatio: Jotakin leijailee ilmassa: pelikortti, huivi tai taikuri itse.
  • "Eläintaikuus": Jokin oikea eläin kuten kettu tai susi tekee jotain ihmismäistä työtä kuten kokkaa tai lakaisee asuntoa.

Tekniikoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katoamis- ja luomistemput toteutetaan usein erilaisten salataskujen ja -lokeroiden avulla. Yleisö ei enää välttämättä hämmästy, jos taikuri vetäisee hatustaan kaniinin, koska silinterihatun välipohjasta on jo tullut klisee, mutta tekniikkaa silti yhä käytetään. Salalokeroiden ja varsinkin oman käden käyttö esineiden piilottamiseen vaatii usein huomattavaa näppäryyttä. Taikureiden on harjoiteltava kauan saadakseen kolikon piilottaneen kätensä näyttämään luonnolliselta (palmeeraus).

Yksi perustekniikoista on harhauttaminen (taikuuden alalla edistyneet ja etenkin ammattitaikurit käyttävät harhauttamisesta usein englanninkielistä termiä, Misdirection), jossa yleisön mielenkiinto kohdistetaan toisaalle, jotta se ei huomaisi taikurin puuhaavan sillä välin jotakin muuta. Taikuri voi esimerkiksi napsauttaa sormiaan tai pyytää yleisöä katsomaan kättään. Vaikka yleisön huomio kiinnittyisi käteen vain silmänräpäyksen ajaksi, taitava taikuri ehtii sillä välin hoitaa tarvittavat asiat toisella kädellään. Optisia illuusioita käytetään esineiden kadottamiseen tai niiden koon muuttamiseen. Näitä voivat olla peilit tai esimerkiksi laatikon kylkeen maalatut optiset harhat, jotka saavat laatikon näyttämään pienemmältä kuin se todellisuudessa on.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nevala, Heikki: Silmänkääntäjiä, konstiniekkoja ja loihtutaiteilijoita: Taikurien vaiheita Suomessa 1800-luvulta 1960-luvulle. SKS, 2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]