Sylkikaskaat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sylkikaskaat
Blutzikade Cercopis vulnerata.jpg
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Nivelkärsäiset Hemiptera
Alalahko: Kaskaat Auchenorrhyncha
Osalahko: Cicadomorpha
Yläheimo: Cercopoidea
Heimo: Sylkikaskaat Cercopidae
Leach, 1815
Lajit
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Sylkikaskaat Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Sylkikaskaat Commonsissa


Sylkikaskaat (Aphrophoridae/Cercopidae) on kaskaiden alalahkoon kuuluva heimo. Heimoon kuuluu 2500 lajia joista Suomessa tavataan kahdeksan.[1]

Sylkikaskaat ovat yleensä ruskeita. Nahkamaiset siivet ovat kattolaskuisesti takaruumiin yllä. Takasäärissä on okia.[2]

Sylkikaskaat ovat saaneet nimensä toukkien erittämästä sylkimäisestä nesteestä, "käärmeensyljestä". Toukka muodostaa suojakseen kuplaisen nesteen puristamalla ilmaa peräaukostaan erittämänsä aineen läpi. Kuplat suojaavat toukkaa kuivumiselta sekä taudeilta ja pedoilta. Aikuistuttuaan sylkikaskaat luopuvat suojastaan.[1]

Muista kaskaista poiketen sylkikaskaiden ravinto koostuu useista eri kasvilajeista, joista ne imevät ravintopitoista nestettä. [1]

Yleisin laji Euroopassa ja Suomessa on sylkikaskas (Philaenus spumarius).

Sylkikaskas (P. spumarius) on merkittävä mansikan tuholainen. Toukkien imentä vaurioittaa kasvia, niin että marjat jäävät tavallista pienemmiksi. Lisäksi runsas syljen esiintyminen on hygieeninen haitta.[3]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Biologian oppiminen 2000-luvulla – Eliöiden määritys. Lappalainen, Annikki & Helsingin yliopiston Soveltavan kasvatustieteen laitos. 2004.
  • Maailman eläimet – Selkärangattomat. Mikkola, Kauri (päätoim.). Tammi. Helsinki. 1989.
  • Prokkola, Soile; Koistinen, Riitta & Kivijärvi, Pirjo 2003. Luomumansikan viljelytekniikka ja kasvinsuojelu. Kirjallisuusselvitys. Maa- ja elintarviketalous 26. MTT.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Maailman eläimet: 69
  2. Biologian oppiminen 2000-luvulla: Selkärangattomia eläimiä
  3. Prokkola, Koistinen & Kivijärvi 2003: 114