Sveitsin hyppyrimäki
Wikipedia
| Sveitsin hyppyrimäki | |
|---|---|
Sveitsin hyppyrimäki |
|
| Sijainti | |
| Paikkakunta | Hyvinkää |
| Maa | Suomi |
| Avattu | 1935 |
| Suljettu | ~1995 |
| Purettu | 9.11.2012 |
| Rakenne | |
| K-piste | 60 metriä |
Sveitsin hyppyrimäki oli Hyvinkään Sveitsissä sijaitseva hyppyrimäki. Se rakennettiin vuonna 1935. Noihin aikoihin Hyvinkään Sveitsi tunnettiin junalla saapuneiden pääkaupunkiseutulaisten lomanviettopaikkana talviaikana. Mäessä on myös kisattu jonkun verran, viimeksi 1980-luvulla. Viimeksi mäestä on hypätty 1990-luvun puolessavälissä. Mäki on rakennettu hirsistä korkealle Sveitsinharjulle ja montun kupeeseen. Matti Nykänen kilpaili mäessä 1982 maailmanmestarina voitettuaan juuri kultaa Oslon MM-kilpailuissa. Veikko Kankkonen hyppäsi Sveitsin hyppyrimäestä 1960-luvulla.
Hyppyrimäki oli pitkään huonossa kunnossa ennen kuin se räjäytettiin 9.11.2012.[1] Mäen äärellä sijaitsevat Sveitsin maja, Rantasipi-hotelli sekä Härkävehmaan koulu.
Sivulta puuttuu