Superoksidi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Superoksidianionin Lewis-rakenne. Happiatomien valenssielektronit ovat kuvassa merkitty mustalla, ja ylimääräinen elektroni merkitty punaisella

Superoksidi on anioni, jonka kaava on O2- usein myös O2·-. Superoksidi-ionissa on pariton määrä elektroneja eli se on radikaali ja erittäin helposti reagoiva. Metallikationin ja superoksidianionin muodostamaa ioniyhdistettä kutsutaan myös superoksidiksi.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Superoksidi-ionissa happiatomien hapetusluku on –½ ja niiden välinen etäisyys on 1,33 ångströmiä. Happimolekyylissä vastaava etäisyys on 1,21 Å ja peroksidi-ionissa 1,49 Å.[1]

Superoksidi-ioni ja metallisuperoksidit ovat väriltään keltaisia tai oransseja. Ioni tekee yhdisteistä myös paramagneettisia. Ioni on myös vahva hapetin.[2]

Alkalimetalleista kaliumista, cesiumista ja rubidiumista muodostuu niiden superoksideita hapen ja metallin välisellä reaktiolla. Natriumperoksidi muuntuu hapen vaikutuksesta natriumsuperoksidiksi korotetussa lämpötilassa ja paineessa.[2][3]

Kuivina superoksidit ovat melko stabiileja, mutta vedessä ne hajoavat disproportioituen hyvin nopeasti.[1]

2 O2- + 2 H2O → O2 + H2O2 + 2 OH-

Superoksidit hajoavat myös kuumennettaessa.[1]

2 O2- → O22- + O2

Biologinen rooli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elimistössä superoksidi-ioneita muodostuu muun muassa mitokondriossa, jos elektroninsiirtoketjun tuloksena tapahtuva hapen pelkistyminen ei tapahdu täydellisesti. Sitä muodostuu myös NMDA-reseptorien ylistimulaatiossa sekä hieman myös lipidisynteesin yhteydessä.[4]

Superoksidi-ioni voi vahingoittaa solukalvoja sekä muodostaa neurotoksisia hydroperoksyyliradikaaleja tai peroksinitriittejä, jotka ovat myrkyllisiä.[4]

Superoksididismutaasientsyymi eli SOD muuntaa superoksidi-ionin vetyperoksidiksi ja hapeksi ja estää näin solujen ikääntymistä ja syöpäkasvaimien syntyä. Entsyymin aktiiviseen kohtaan on sitoutunut metalli-ioneita, joita voivat olla esimerkiksi mangaani ja rauta tai kupari ja sinkki. CuZnSOD-entsyymiä on kaikilla aitotumaisilla eliöillä ja myös joillakin bakteereilla. Nisäkkäillä entsyymi on aktiivinen erityisesti aivoissa, maksassa ja verisoluissa.[5]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 475. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 14.7.2010). (englanniksi)
  2. a b P. S. Raghavan: Concepts And Problems In Inorganic Chemistry, s. 73. Discovery Publishing House, 1998. ISBN 978-8171414185. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 14.7.2010). (englanniksi)
  3. Wiberg, Wiberg & Holleman s. 502
  4. a b Moussa Youdin,Abel Lajtha,Peter Riederer: Handbook of Neurochemistry and Molecular Neurobiology, s. 82. Springer, 2007. ISBN 978-8171414185. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 14.07.2010). (englanniksi)
  5. Rosette M. Roat-Malone: Bioinorganic chemistry, s. 199. John Wiley and Sons, 2002. ISBN 978-0471159766. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 14.07.2010). (englanniksi)
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.