Suomen Punainen Apu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen Punainen Apu oli 1930-luvulla Suomessa toiminut vasemmistolaisten poliittisten vankien tukijärjestö. Puna-avun toimintaa ohjasivat kommunistit, joita (tai joiden tukemisesta tuomittuja) myös tuetut vangit olivat. Puna-apu oli Suomen kommunistisen puolueen tavoin kielletty maanalainen järjestö, johon kuulumista saattoi saada syytteen "valtiopetoksen valmisteluun tähtäävän toiminnan edistämisestä". Puna-avun edeltäjiä olivat 1920-luvulla toimineet ja 1930 lakkautetut Valtiollisten vankien huoltoyhdistykset.[1]

Puna-avun käytännön avustustoiminta muodostui muun muassa ruokapakettien ja muun tarpeellisen toimittamisesta vangeille. Naiset rahoittivat toimintaa esimerkiksi valmistamalla käsitöitä ja järjestämällä myyjäisiä. Puna-apu julkaisi lehteä Vankien Toveri ja muita monistettuja tiedotteita, joissa pyrittiin valistamaan ihmisiä poliittisten vankien ahdingosta ja huonosta kohtelusta.[1]

Suomen Punainen Apu oli osa Kansainvälistä Punaista Apua (MOPR).[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Suomen Punainen Apu[vanhentunut linkki] (Kansan Arkisto)