Suden aika
Wikipedia
|
|
|
|---|---|
|
|
|
| Ohjaaja | Michael Haneke |
| Käsikirjoittaja | Michael Haneke |
| Tuottaja | Michael Katz, Veit Heiduschka, Margaret Ménégoz |
| Kuvaaja | Jürgen Jürges |
| Leikkaaja | Nadine Muse, Monika Willi |
| Pääosat | Isabelle Huppert, Béatrice Dalle, Patrice Chéreau |
|
|
|
| Valmistusmaa | Ranska, Itävalta, Saksa |
| Ensi-ilta | 2003 |
| Kesto | 110 min |
| Alkuperäiskieli | ranska |
|
|
|
| Virallinen sivusto | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| Allmovie | |
Suden aika on Michael Haneken ohjaama elokuva, joka valmistui vuonna 2003.
Tarina [muokkaa]
Elokuva sijoittuu nimeämättömäksi jäävään eurooppalaiseen maahan ja noin 2100-luvun alun teknologiseen maisemaan. On tapahtunut katastrofi, jonka seurauksena karja on poltettu ja saastumattomasta vedestä on kova puute. Elokuvassa keskitytään kaksilapsisen perheen tapahtumiin. Perhe pakenee kaupungista maaseutuasunnolleen, jonka joku toinen perhe on kuitenkin vallannut. Seuranneessa kärhämässä Georges saa surmansa ja muu perhe joutuu pakenemaan ja menettää omaisuutensa. Anne lapsineen joutuu selviytymään maailmassa, jossa ei ole lakia tai järjestystä ja jossa ruuan ja juoman hankintakin on vaikeaa.
Rooleissa [muokkaa]
| Daniel Duval | ... Georges, perheen isä |
| Isabelle Huppert | ... Anne, perheen äiti |
| Anaïs Demoustier | ... Eva, perheen tytär |
| Lucas Biscombe | ... Ben, perheen poika |
Lähteet [muokkaa]
- Suden aika Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)