Steven Caldwell
Steven Caldwell (oikealta nimeltään Stewart Cowley, s. 1947) oli alun perin graafinen suunnittelija, joka ryhtyi tieteiskirjailijaksi. Myöhemmin hän on kirjoittanut lastenkirjoja. Caldwell on suomennetun Galax-sarjan tekijä. Alkuperäinen teossarja on englantilainen Terran Trade Authority eli TTA, jonka pohjalta on tehty roolipelejäkin. Galax-sarjassa seikkaillaan kuvitteellisessä tähtienvälisessä avaruudessa, jossa on erilaisia elämänmuotoja ja käydään sotia. Se on lähinnä nuorille lukijoille tarkoitettu. Kirjoissa on monia eri taiteilijoiden tekemiä scifi-aiheisia maalauksia.
Sisällysluettelo |
Galax-sarja [muokkaa]
Galax-sarja on osa englanninkielistä Terran Trade Authority eli TTA-sarjaa. TTA-sarja ilmestyi aluksi neljänä teoksena, joista ensimmäinen oli Stewart Cowleyn omalle nimellään julkaisema Spacecraft 2000–2100 AD, joka kertoo tähtienvälisen matkustuksen keksimisestä, avaruusalusten kehityksestä ja tähtienvälisestä sodasta. Suomennettu Galax-sarja on alkuperäisen TTA-sarjan jatko-osa.
Avaruuden muukalaisia on kuvitteellisten planeettojen esitys. Galax-sarjan kirjat ovat kuvitettuja nuorten kirjoja. Kuvitus on monen taiteilijan tekemää. Galax-sarjan ansio onkin siinä, että se esitlteli ennen internetin aikakautta scifi-taidetta suomalaisille lukijoille, muun muassa Peter Elsonia. Galax-sarjaan on otettu mukaan monia taideteoksia, jotka eivät kelvanneet alkuperäiseen TTA-sarjaan.
Kirjoissa on teknikka kehittynyt hyvin pitkälle, mutta tähtienvälistä maailmaa varjostavat autoritaariset hallitukset ja sodankäynti. Kirjoihin on luotu kuvitteellinen tulevaisuuden historia.
Galax-sarjan teokset [muokkaa]
Stewen Caldwellin eli Stewart Cowleyn kirjoittamat Galax-sarjan eli alkukielellä Galactic Encounters-sarjan taideteoksilla kuvitetut nuortenkirjat ovat:
- Avaruuden muukalaisia (engl. Aliens in Space: An Illustrated Guide to the Inhabited Galaxy)
- Avaruuden vartijat (Space Patrol: The Official Guide to the Galactic Security Force )
- Näkymätön planeetta (The Fantastic Planet: A World of Magic and Mystery)
- Tähtien sankarit (Star Quest: An incredible voyage into the unknown)
Suomentamattomat Galactic Encounters-sarjan kirjat ovat
- Worlds at War: An Illustrated Study of Interplanetary Conflict
- Dangerous Frontiers: the fight for survival on distant world , painettu USA:ssa nimellä Settlers in Space: The fight for survival on distant worlds
Alkuperäinen TTA-sarja [muokkaa]
Alkuperäiset, Stewert Cowleyn omalla nimellään julkistamat TTA-kirjat ovat.
- Spacecraft 2000-2100 AD (kirjoittaja Stewart Cowley, 1978) (UK jaUS Editions) [SC1]
- Great Space Battles ( Stewart Cowley ja Charles Herridge, 1979) (UK/US) [GSB]
- SpaceWreck: Ghost Ships and Derelicts of Space ( Stewart Cowley, 1979) (UK/US) [SW]
- Starliners: Commercial Travel in 2200 AD (by Stewart Cowley, 1980) (UK/US) [SL]
Lisäksi kaksi ensimmäistä kirjaa Spacecraft 2000-2100 AD ja Space Battleson julkiastu yhdessä nimellä Spacebase 2000.
Uusia TTA-sarjan kirjoja [muokkaa]
Toiset tekijät ovat julkaisseet uusia Galax-sarjan kirjoja, jotka eivät joidenkin arvostelijoiden mielestä vastaa alkuperäisä TTA-kirjoja.
Uusia kirjoja:
- Spacecraft 2100 to 2200 AD (K. Scott Agnew, Jeff Lilly & Stewart Cowley) (2006)
- Local Space: A Guide to the TTA Universe (2006)
Roolipelejä:
- The Terran Trade Authority Roleplaying Game ( K. Scott Agnew & Jeff Lilly, esipuhe Stewart Cowley) (October 2006) (Book info)
Galax-sarjan planeettaluokitus [muokkaa]
Galax-sarjassa käytetään pelkistettyä planeettaluokitusta, jossa määräävinä tekijöinä on planeetan lämpötila ja kosteus.
- A Maan tyyppinen lauhkea planeetta
- B Kuuma, kostea, ehkä sademetsätyyppinen maailma
- C Kuuma, kuiva aavikkoplaneetta
- D Kylmä, kuiva aavikkoplaneetta, jollaisella kosteus on monesti suurissa jäätiköissä
- E Kylmä, kostea, tavallisimmin laajoja meriä käsittävä planeetta
- G, H Erikoisluokkia, kuvaus vaatii lisätietoja
Galax-sarjan kuvittajia [muokkaa]
- Jim Burns[1]
- Peter Elson
- Bob Fowles
- Fred Gambino
- Colin Hay
- Robin Hiddon
- David Jackson
- Bob Layzell
- Chris Moore
- Cesare Reggiane
- Tony Roberts
- Alan Daniels
- Angus McKie
- Trevor Webb.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Terran Trade Authority Handbook
- Terran Trade Authority Books - A long-time TTA fansite with news and information about the classic series
- This Is Rocket Science - Adrian Mann's original fanart site
- The Terran Trade Authority - Fansite. Home of TTA addons for Celestia, art, and book info.
- Digital Waterfalls - Fansite including a large resource on the TTA and Galactic Encounters books, images and links to artists who contributed to the books.
- Terran Trade Authority Galactic Encyclopedia and Databank - Fansite setup as using a Wiki engine and includes information on both the classic TTA series and the new TTA series started by Morrigan Press.
Sivulta puuttuu