St. Helensin purkaus 1980

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
St. Helensin purkaus 1980
Purkautuvaa tuhkaa
Purkautuvaa tuhkaa
Päivämäärä 18. toukokuuta 1980
Tapahtumapaikka Skamanian piirikunta, Washington,  Yhdysvallat
Syy St. Helensin tulivuoren purkautuminen
Kuolleita 57
Omaisuusvahinko 1,1 miljardia USD

St. Helensin purkaus 1980 oli Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa 18. toukokuuta 1980 tapahtunut tulivuorenpurkaus. Vulkaanisella räjähdysasteikolla purkaus oli luokkaa 5.

Kyseessä oli ensimmäinen suuri purkaus Yhdysvaltain mannerosissa sitten Lassen Peakin vuosien 1914–1917 purkauksen.[1]

Ennen purkausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laavan kerääntyminen vuoren pinnan alle nostatti pohjoisrinteelle suuren ”paiseen”. Kuva huhtikuun 27. päivältä 1980.

Vuorella ei mitattu maanjäristyksiä ennen vuotta 1972, jolloin sinne asennettiin seismometrit. Vuosina 1975–1980 vuoren läheisyydessä mitattiin yhteensä 44 järistystä.[2]

Ensimmäinen merkki tulivuoren heräämisestä oli 4,2 magnitudin maanjäristys 20. maaliskuuta, jota edelsi muutama pienempi järistys. Vuoresta purkautui samoihin aikoihin satoja freaattisia purkauksia, jotka syntyvät pohjaveden höyrystymisestä[3].

Purkauksesta annettiin ennakkovaroitus, ja pääsyä vaara-alueelle rajoitettiin.[1]

Voimakkuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Purkausten mittaamiseen ja vertailuun käytettävä vulkaaninen räjähdysasteikko (VEI) ottaa huomioon purkaustuotteiden määrän ja leviämisen ilmakehässä. Asteikko ulottuu nollasta kahdeksaan. St. Helensin purkaus määritettiin luokkaan VEI 5. Luokitukseen nähden purkaus oli voimakas sen magman määrän jäädessä vähäiseksi. Tämän tason purkauksia tapahtuu keskimäärin kerran kahdessa vuosikymmenessä.

Purkauksessa vapautuneen lämpöenergian määräksi arvioidaan 24 megatonniaselvennä, josta 7 megatonnia räjähdyksen seurauksena.[4]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuhkan leviäminen muualle Yhdysvaltoihin.

Purkauksen seurauksena kuoli 57 ihmistä, mikä on vähän verrattuna muihin vastaavan laajuisiin purkauksiin. Kuolleiden määrä olisi saattanut olla huomattavasti suurempi, jollei etukäteen olisi annettu uhkavaroitusta ja rajoitettu pääsyä vaara-alueelle.[1] Interstate 90 -tie Seattlen ja Spokanen välillä oli suljettu viikon ajan, ja Washingtonin itäosissa suljettiin useita lentokenttiä tuhkan ja huonon näkyvyyden vuoksi[1]. Ilmakehään vapautui noin 1,07 km³ tuhkaa.[4]

Presidentti Jimmy Carter totesi alueen näyttävän Kuutakin autiommalta. Kongressi perusti vuoren alueelle Mount St. Helens National Volcanic Monument -suojelualueen, jonka pinta-ala on 445 km².[5]

Tulivuoren lähialueen työttömyysaste nousi kymmenkertaiseksi purkausta seuranneina viikkoina ja palautui lähelle normaalia tasoa puunkorjaus- ja tuhkanpoistotöiden alettua. Erityisesti turismi kärsi yleisötapahtumien ja kokousten peruuttamisesta. United States Forest Service ja Washingtonin osavaltio avasivat vierailukeskuksia näköalapaikalle.[1]

Mutavyöryt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Purkauksen sulattamien jäätiköiden ja lumien vapauttamat vesimassat sekoittuivat tuhkaan, joka virtasi märän sementin kaltaisena jokilaaksoihin. Veden mukana kulkeutui myös tuhansittain puita.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tilling, Robert I.; Topinka, Lyn & Swanson, Donald A.: REPORT: Eruptions of Mount St. Helens: Past, Present, and Future. The Climactic Eruption of May 18, 1980, 1990. U.S. Geological Survey. arkistoitu versio. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Tilling, Topinka & Swanson 1990.
  2. Mount St. Helens, Washington, Precursors to the May 18, 1980 Eruption 2010. US Geological Survey. Arkistoitu 6.10.2012. Viitattu 25.2.2017. (englanniksi)
  3. VHP Photo Glossary: Phreatic eruption USGS. Viitattu 19.6.2014. (englanniksi)
  4. a b Mount St. Helens – From the 1980 Eruption to 2000 United States Geological Survey. Viitattu 31.5.2014. (englanniksi)
  5. Patty Murray: 25th Anniversary of the Mount St. Helens Eruption (PDF) Congressional Record – Senate. 17.5.2005. U.S. Government Printing Office. Viitattu 31.5.2014. (englanniksi)
  6. Harris, Stephen L.: Fire mountains of the west : the Cascade and Mono Lake volcanoes, s. 208–209. Mountain Press Publishing Company, 1988. ISBN 978-0-87842-220-3. Internet archive (viitattu 27.5.2020). (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]