Sosialistilaki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sosialistilaki (saks. ”Sozialistengesetz”) oli Saksan keisarikunnassa vuonna 1878 säädetty poikkeuslaki ”sosiaalidemokratian yhteiskunnalle vaarallisia pyrkimyksiä” vastaan. Valtakunnankansleri Otto von Bismarckin aloitteesta säädetyn lain tarkoituksena oli tukahduttaa sosiaalidemokraattinen puolue-, järjestö- ja julkaisutoiminta. Lain läpimenoa valtiopäivillä konservatiivien ja kansallisliberaalien äänienemmistöllä edesauttoi kaksi epäonnistunutta attentaattia keisari Wilhelm I:stä vastaan. Tekosyynä käytetyillä attentaateilla ei kuitenkaan ollut yhteyttä sosialidemokraatteihin ja heidän puolueeseensa Saksan sosialistiseen työväenpuolueeseen.

Lain voimassaoloaikana 1878–1890 kiellettiin sosialidemokraattisiksi tai sosialistisiksi katsotut järjestöt, kokoukset ja juhlat sekä estettiin sosialidemokraattisten kirjapainojen, ammattiyhdistysten ja apukassojen toiminta. Satoja henkilöitä tuomittiin vankeuteen tai karkotettiin kotiseuduiltaan. Osa puolueen edustajista päätyi maanpakoon. Sosialistisen työväenpuolueen edustajat valtiopäivillä saattoivat jatkaa parlamentaarista toimintaa vain yksityishenkilöinä.

Bismarckin suunnitteleman taktiikan mukaisesti sosialistilain ohella kehitettiin myös sosiaalista lainsäädäntöä (sairausvakuutuslaki 1883, tapaturmavakuutus 1884). Kaikista kielloista ja myönnytyksistä huolimatta sosialistilailla ei ollut toivottua vaikutusta. Puolue jatkoi toimintaansa maanalaisena ja se painatti äänenkannattajaansa ”Der Socialdemokrat” -lehteä sekä Zürichissä että Lontoossa. Vainotoimet vain lisäsivät puolueen kannatusta työväestön keskuudessa. Vuoden 1890-valtiopäivillä lain voimassaoloa ei enää jatkettu.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Taddey, Gerhard (toim.): Sozialistengesetz, s. 1188-1189. Teoksessa: Lexikon der deutschen Geschichte: Ereignisse, Institutionen, Personen, 3. Ausg.. Suttgart: Alfred Kröner Verlag, 1998.