Solunjakautuminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Solunjakautuminen on osa eukaryoottisolujen jakautumisprosessia, jossa yhdestä emosolusta syntyy kaksi identtistä tytärsolua. Solun jakautuminen tapahtuu yleensä heti mitoosin eli tumanjakautumisen jälkeen. Ensin solulima ja soluelimet jakaantuvat sytokineesissä kummankin uuden tuman ympärille. Seuraavaksi tumien välille muodostuu solukalvo ja näin yhdestä emosolusta syntyy kaksi identtistä tytärsolua. Seuraavan vaiheen aikana solut kasvavat täyteen kokoonsa.

Tavalliset solut jakautuvat mitoosissa, jolloin niiden kromosomit ensin kahdentuvat ja asettuvat solun keskitasoon riviin. Sitten ne halkeavat kun tumajyväset vetävät puolikkaat sukkularihmoilla solun vastakkaisiin päihin. Sukusolut jakautuvat meioosilla.

Mekanismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vakoutumisuurre[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vakoutumisuurre

Eläinsoluissa ja monissa yksisoluisissa eukaryooteissa vakoutumisuurre on solunjakautumisen ensimmäinen näkyvä muutos. Siinä solun pintaan muodostuu anafaasissa ensin heikko ura, joka syvenee jakaen lopulta sytoplasman kahtia. Vakoutumisuurre on seurausta solukalvon sytoplasmapuolelle muodostuvan supistumiskykyisen renkaan kutistumisesta, joka kuroo mukanaan solukalvoa.[1] Sytoplasmassa sijaitsevat vesikkelit fuusioituvat renkaan lähellä olevaan kalvoon, jotta jakautumisessa ei menetettäisi kalvopinta-alaa.[2][3]

Vakoutumisuurteen muodostuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Supistumisrengas muodostuu aktiinifilamenteista ja myosiini II:sta, sekä muista proteiineista, jotka osallistuvat renkaan rakenteeseen ja säätelyyn. Proteiineista osa aktivoi soluliman jakautumista eli sytokineesia ja tumasukkulan toimintaa. Mitoosin lopussa solun aktiinifilamentit ja myosiini II, järjestäytyvät sytoplasmassa muodostaen rengasrakenteen. Niiden asettautuminen limittäin ja lipuminen toistensa ohi saa aikaan rengasta supistavan voiman. Renkaan poikkileikkauksen tiheys ei muutu kuroutumisen aikana, koska aktiinifilamenttit järjestäytyvät jatkuvasti uudelleen.[2]

Paikan määräytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Supistumisrengas

Supistumisrenkaan paikan ja samalla solun jakautumistason määrittää mitoosin aikana muodostunut tumasukkula ja sen mikrotubulukset. Solutyypistä riippuu, mikä tumasukkulan osa määrää jakautumiskohdan, mutta se muodostuu yleensä samaan tasoon metafaasilevyn kanssa. Keskellä limittyvät mikrotubulukset saattavat tarjota kulkureitin moottoriproteiineille, jotka kuljettavat supistumisrenkaan säätelijöitä ja uutta kalvoa oikeaan kohtaan. Kuitenkaan ei olla varmoja molekulaarisesta mekanismista, kuinka paikka määrittyy.[2][3]

Solu voi jakautua symmetrisesti, jolloin vakoutumisuurre muodostuu keskelle solua, jakaen sytoplasman ja soluelimet puoliksi. Symmetria on tulosta tumasukkulasta, joka useimmiten keskittää itsensä sytoplasmaan. Jakautuminen voi tapahtua myös asymmetrisesti, jolloin tytärsoluun menevät soluelimet erotetaan muista soluelimistä ja tumasukkulan toinen napa siirretään sopivaan kohtaan. Näin supistumisrengas voi muodostua metafaasilevyn kohdalle. Vakoutumisuurteesta muodostuu ennen solujen eroamista välikappale, joka yhdistää tytärsoluja.

Jakautumisen säätely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmat solut säilyttävät jakaantumiskykynsä, mutta jotkut erikoistuneet solut eivät enää erilaistumisensa jälkeen pysty lainkaan jakautumaan. Geenit säätelevät solujen jakautumista tuottamiensa proteiinien välityksellä. Tällaisia proteiineja ovat muun muassa erilaiset morfogeenit. Perimässä on yleensä levossa olevia esisyöpägeenejä jotka saattavat ulkopuolisten tekijöiden kuten karsinogeenien vaikutuksesta muuttua aktiivisiksi. Tästä voi seurata syöpä, kun solut alkavat jakaantua hallitsemattomasti.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Campbell, NA. & Reece, JB.: Biology, 6th ed. San Francisco: Benjamin Cummings, 2002. ISBN 0-201-75054-6.
  • Cooper, GM. & Hausman, RE.: The Cell - a molecular approach, 3rd ed. Washington, DC: Sinauer Associates, 2004. ISBN 0-87893-214-3.
  • Alberts, B., Johnson, A., Lewis, J., Raff, M., Roberts, K. & Walter, P.: Molecular Biology of the Cell, 4th edition. Garland Science, 2002. ISBN 0-8153-4072-9. Teoksen verkkoversio.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Campbell & Reese 2002.
  2. a b c Alberts et al. 2002.
  3. a b Cooper & Hausman 2004.