Simon Rex

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Simon Rex

Simon Rex Cutright (s. 20. heinäkuuta 1974 San Francisco) on yhdysvaltalainen näyttelijä, tv-persoona ja rap-artisti.[1]

Simon Rex on Paul ja Zoe Cutrightin ainoa lapsi. 17-vuotiaana hän joutui nuorisovankilaan.

Ensimmäinen roolisuoritus näyttelijänä hänellä oli vuonna 1993 pornoelokuvassa Brad Posey's Young, Hard & Solo, jossa hän näytteli Sebastiania. Vuonna 1999 hän sai osan tv-sarjasta Jack & Jill, jota tehtiin kaksi tuotantokautta. Rex on myös newyorkilaisen yökerhon, The Plumm, osaomistajana yhdessä Chris Nothin, Samantha Ronsonin ja Noel Ashmanin kanssa.

Musiikin puolella häntä kutsutaan Dirt Nastyksi. Dirt Nasty on tehnyt kolme solo albumia. Hän myös kuuluu rap ryhmään jonka nimi on Three Loco ja siihe kuuluu RiFF RaFF ja Andy Milonakis Dirt Nastyn lisäksi.

Filmografiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Nimi Rooli Huom.
1993 Young, Hard & Solo #2 Sebastian pornoelokuva
Young, Hard & Solo #3 Sebastian pornoelokuva
1996 Baywatch Itseään TV-sarja – 1 jakso
1998 Snapped Itseään
1999 Katie Joplin Tiger French TV-sarja
Felicity Eli TV-sarja – 4 jaksoa
Jack & Jill Michael 'Mikey' Russo TV-sarja
2000 Hot Sessions 11 Sebastian pornoelokuva
Hot Sessions 12 Sebastian pornoelokuva
Shriek Slab O'Beef
2001 Drum Solo Blondie
Going Greek Thompson
The Forsaken Pen
2002
–2003
What I Like About You Jeff 1 tuotantokausi
2003 Scary Movie 3 George
2004 The Karate Dog Det. Peter Fowler
Summerland Sun TV-sarja – 2 jaksoa
2005 Cuts Harrison TV-sarja
Everwood Cliff Fenton TV-sarja – 1 jakso
2006 Mindy and Brenda Josh TV-elokuva
Scary Movie 4 George
Pledge This! Derek
Monarch Cove Eddie Lucas TV-sarja
Rise: Blood Hunter Hank
2008 Hotel California Pete
Superhero Movie Johny Storm

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Albumi Levy-yhtiö Tyyppi
2007 Dirt Nasty Shoot to Kill Music Indie

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jason Birchmeier: Simon Rex biography Allmusic.com. Viitattu 31.7.2011.