Šerpat

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Sherpat)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”sherpa” ohjaa tänne. SHERPA on myös kantorakettiin liitettävä hyötykuorma-adapteri.
Šerpat
Asuinalueet    Nepal
Kielet šerpa, nepali
Uskonnot vajrayana

Šerpat ovat Nepalissa Himalajan vuoristossa asuva kansa. Šerpojen puhuma šerpan kieli kuuluu tiibetiläis-burmalaiseen kieliryhmään.[1] Erityisesti kaupungeissa asuvat šerpat ovat kuitenkin alkaneet puhumaan yhä enenevässä määrin nepalia, ja asenteet šerpan kieltä kohtaan eivät ole kovinkaan positiiviset.[2]

Šerpat tunnetaan erityisesti Himalajan vuoristoalueen oppaina ja hyvinä vuorikiipeilijöinä.[3] Vaikka termiä šerpa käytetään nykyään viittaamaan yleisesti kaikkiin Himalajalla kantajina toimiviin ihmisiin, useat etniset šerpat ovat tarkkoja erosta: etniset šerpat toimivat useammin enemmän oppaina kuin kantajina ja näin ansaitsevat korkeampia palkkioita kuin muut kantajat.lähde?

Joidenkin tutkimusten mukaan šerpat ovat maailman parhaimpia kantajia, koska he käyttävät energiaansa tehokkaammin kuin esimerkiksi afrikkalaisnaiset, joita useimmissa tutkimuksissa pidetään tehokkaimpina kantajina. Jotkut šerpat pystyvät kantamaan kaksi kertaa oman painonsa verran tavaraa. Kyky kantaa tehokkaasti painavia kuormia on mahdollisesti kehittynyt šerpojen elintapojen mukaan, koska he usein kantavat yli sadan kilometrin matkoja tuotteitaan myytäviksi kaupunkien toreille ja heidän vähärasvainen ruokavalionsa parantaa hapen hyväksikäyttöä. Šerpoilla oletetaan olevan monia tyypin I lihaskuituja, jotka eivät väsy nopeasti.[4]

Uskonnoltaan šerpat ovat vajrayana-buddhalaisia, jotka seuraavat pääsääntöisesti nyingma-koulukuntaa.[5]

Tunnettuja šerpoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sherpa Ethnologue. Viitattu 30.7.2014. (englanniksi)
  2. Did you know Sherpa is threatened? Endangered Languages. 2024. Viitattu 4.5.2024. (englanniksi)
  3. Otavan Iso Fokus, osa 6, s. 3770. šerpat. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1974. ISBN 951-1-01236-3. suomi
  4. Tieteen Kuvalehti 9/2006 s.9
  5. Tournadre, Nicolas; Norbu Sherpa, Lhakpa; Chodrak, Gyurme & Oisel, Guillaume: Sherpa-English and English-Sherpa Dictionary With Literary Tibetan and Nepali equivalents (pdf) (s. 20) Vajra Publications. 2009. (englanniksi)
  6. Super sherpa kiipesi Everestin huipulle 21. kerran 11.5.2011. Turun Sanomat. Viitattu 12.5.2011. [vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]