Shakin maailmanmestaruusottelu 1921

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vuoden 1921 shakin maailmanmestaruusottelu pelattiin Emanuel Laskerin sekä José Raúl Capablancan välillä. Capablanca, joka oli haastaja, voitti ottelun ja hänestä tuli näin shakin kolmas maailmanmestari.

Ottelu alkoi vuoden 1921 maaliskuun puolessa välissä. Lasker ei kuitenkaan valmistautunut otteluun kunnolla, vaan piti sitä välttämättömänä tapahtumana, jonka lopuksi kuubalainen nousisi maailmanmestariksi. Ottelusta Lasker sanoi myöhemmin seuraavasti:
"Ajatus ottelusta oli huolestuttanut minua niin pitkään, niin usein ja niin turhaan, että siitä oli jo tullut minulle taakka. Kaikki ilo ottelusta oli jo mennyt ja kaikki mitä oli jäljellä, oli kokea jotain epämiellyttävää."

Neljä ensimmäistä peliä olivat Laskerin painostusta, mutta Capablanca puolusti hyvin ja kaikki päättyivät tasan. Viidennessä pelissä Lasker pelasi mustilla ja uhrasi laadun saavuttaakseen hyökkäyksen. Capablanca kuitenkin puolusti tarkasti ja voitti loppupelissä Laskerin tehtyä virheen. Ottelu jatkui taas neljällä tasapelillä. Kymmenennessä pelissä Lasker antoi Capablancan pelata liian vapaasti ja lopulta joutui antautumaan loppupelissä. Yhdenneskintoista peli päättyi kuubalaisen voittoon. Seuraavat kaksi peliä päättyivät taas tasan. 14. pelissä Lasker ajautui aikapulaan, minkä jälkeen hän menetti laadun ja Capablanca vei värinsä voittoon. Tässä vaiheessa Capablanca johti ottelua 4-0 kymmenellä tasapelillä. Lasker olisi halunnut vaihtaa pelikaupunkia, koska tunsi itsensä sairaaksi, mutta kun siihen ei suostuttu, hän luovutti ottelun.

Pistetaulukko

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]