Senaattori oli tahditon

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Senaattori oli tahditon
The Senator Was Indiscreet
Ohjaaja George S. Kaufman
Käsikirjoittaja Charles MacArthur
Perustuu Edwin Lanhamin tarinaan
Tuottaja Nunnally Johnson
Pääosat William Powell
Ella Raines
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Inter-John Productions
Universal Pictures
Ensi-ilta 26. joulukuuta 1947 (US)
30. joulukuuta 1949 (FI)
Kesto 88 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Senaattori oli tahditon, myös nimellä Senaattori käyttäytyy sopimattomasti (engl. The Senator Was Indiscreet) on vuonna 1947 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen komediaelokuva. Elokuvan ohjasi George S. Kaufman ja sen pääosissa ovat William Powell ja Ella Raines. Powell näyttelee hajamielistä yhdysvaltalaista senaattoria, joka pyrkii presidentiksi. Raines näyttelee asiasta kiinnostuvaa toimittajaa.

Charles MacArthur kirjoitti käsikirjoituksen Edwin Lanhamin tarinan pohjalta. Senaattori oli tahditon sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 26. joulukuuta vuonna 1947 ja Suomessa vähän yli kaksi vuotta myöhemmin 30. joulukuuta vuonna 1949. Inter-John Productions tuotti elokuvan.

Tämä on viimeinen Powellin ja Loyn välinen yhteistyö. He tekivät yhdessä yhteensä 14 elokuvaa. Powell voitti suorituksestaan parhaassa miespääosassa New York Film Critics Circle -palkinnon vuonna 1947.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 William Powell  … Senaattori Melvin G. Ashton  
 Ella Raines  … Poppy McNaughton  
 Peter Lind Hayes  … Lew Gibson  
 Arleen Whalen  … Valerie Shepherd  
 Ray Collins  … Houlihan  
 Allen Jenkins  … Farrell  
 Charles D. Brown  … Dinty  

Myrna Loylla on elokuvassa cameo-rooli.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]