Sancho III Suuri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo Navarran kuninkaasta. Sancho III oli myös Kastilian kuningas.
Sancho III Suuri
Espanja Sanchon valtaannousun aikoihin noin vuonna 1000. Alueen johtava valtio Leon keltaisella samoin kuin sen alaisuudessa oleva Kastilian kreivikunta, Navarra punaisella ja Cordoban kalifaatti vihreällä. Rajat ovat viitteellisiä, sillä kristityt valtiot sotivat lakkaamatta sekä keskenään että muslimeja vastaan.

Sancho III Suuri (985 - 18. lokakuuta 1035) oli Navarran eli Pamplonan kuningas isänsä Garcia III:n jälkeen vuosina 1000–1035.[1] Hän yhdisti Pohjois-Espanjan kristityt valtiot Barcelonaa lukuun ottamatta,[2][3] mutta vesitti lopulta työnsä ja pirstoi alueen uudelleen jakamalla valtakuntansa poikiensa kesken.[4]

Kastilian valtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leónin kuninkaaksi nousi vuonna 999 alaikäinen Alfonso V. Holhoojahallituksen johdossa oli hänen enonsa, Kastilian kreivi Sancho García, joka käytti tilaisuutta hyväkseen kasvattamalla omaa aluettaan valtaamalla Cea- ja Pisuergajokien välisen alueen.[5] Vuonna 1017 Kastilian kreivikunnan asemassa tapahtui suuria muutoksia: kreivi Sancho García kuoli ja valtaan nousi alaikäinen García Sánchez (1017–1029) ja toisaalla täysi-ikäinen Leonin kuningas Alfonso V julistautui keisariksi, eli alueen johtavaksi hallitsijaksi. Tämä tilanne antoi Navarran Sancho III:lle mahdollisuuden esiintyä nuoren kreivin tukena ja turvana, mikä tyydytti myös Kastilian aatelisia.

Vuonna 1028 poliittinen tilanne muuttui jälleen: Alfonso V:tä seurasi kuninkaana hänen yhdeksänvuotias poikansa Bermudo III (1028–1037) ja täysi-ikäiseksi tullut Kastilian kreivi García Sánchez ryhtyi hankkiutumaan eroon suojelijansa Navarran Sancho III:n vaikutusvallasta ja lähentyi nyt puolestaan Leónin kuningasta. Kreivi sopi naivansa Bermudo III:n sisaren Sanchan ja antavansa myötäjäisinä takaisin 1017 menettämänsä alueet Cea- ja Pisuergajokien välistä. García Sánchez kuoli kesken häävalmistelujen vuonna 1029 ja hanke raukesi. Hyödyn nuoren kreivin kuolemasta otti kreivin sisaren nainut Navarran Sancho III, joka vaimonsa nimissä valtasi Kastilian.[6]

Leonin valtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rohkaistuneena Kastiliassa saamastaan menestyksestä Sancho III alkoi sekaantua Leónin kuningaskunnan asioihin. Hänen onnistui naittaa poikansa Ferdinand ja Leonin kuninkaan Bermudo III:n sisar Sancha ja neuvotella myötäjäisiksi sama Cea- ja Pisuegrajokien välinen alue, mikä oli ollut Sanchan myötäjäisinä jo edellisen avioliittoaikeen aikana. Tämän jälkeen Sancho kutsui Bermudoa Galician kuninkaaksi, mutta otti itselleen tittelin rex Dei gratia Hispaniarum, ja loi näin vaateen niemimaan johtavan hallitsijan asemasta. Hän olikin kiistämättä voimakkain kristitty hallitsija, ja vuonna 1034 hän valtasi Leónin ja Bermudo III joutui pakenemaan Galiciaan.[7]

Sanchon muut valtaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sancho III Suuren valtaukset

Hallituskautensa aikana Sancho III valtasi Aragonian, Sobrarben ja Ribagorzan kreivikunnat[8] sekä saattoi Barcelonan vasallin asemaan.

Sancho III Suuren perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sancho III Suuren kuva hänen hautakivessään

Sancho III jakoi valtakuntansa poikiensa kesken ja perusti näin Aragonian ja Kastilian kuningaskunnat. Vanhin poika Garcia III (1035–1054) sai Navarran, seuraava poika Ferdinand I (1035–1065) Kastilian, avioton poika Ramiro I (1035–1063) Aragonian ja nuorin poika Gonzalo (1035–1043/5) Sobrarben ja Ribagorzan.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • O’Callaghan, J. F.: A history of Medieval Spain. United Kingdom: Cornell University, 1975. ISBN 0-8014-0880-6. (englanniksi)
  • Petersen, K.: Ihmiskunnan ajantieto. Suomeksi toimittanut Antero Manninen avustajana Pentti Papunen. Porvoo: WSOY, 1965.
  • Tietosanakirja. Osa II. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1910.
  • Lindeqvist, K. O.: Yleinen historia. Osa II Keskiaika. Porvoo: WSOY, 1913.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. O’Callaghan, s. 679.
  2. Tietosanakirja, palsta 840.
  3. Lindeqvist, s. 380.
  4. Petersen, s. 263.
  5. O’Callaghan, s. 134.
  6. O’Callaghan, s. 135.
  7. O’Callaghan, s. 136.
  8. O’Callaghan, s. 163.
  9. O’Callaghan, s. 194.