Saksan yhtenäisjärjestelmä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Saksan yhtenäisjärjestelmä
Saksan yhtenäisjärjestelmällä kirjoitettua tekstiä
Saksan yhtenäisjärjestelmällä kirjoitettua tekstiä
Kieli saksa
Luoja työryhmä
Ajanjakso 1924–

Saksan yhtenäisjärjestelmä (saks. Deutsche Einheitskurzschrift) on saksan kielen pikakirjoitusjärjestelmä, joka laadittiin 1900-luvun alussa yhdistämään saksalaisia pikakirjoituskoulukuntia. Siitä tuli käytännössä ainoa pikakirjoitusjärjestelmä Saksassa ja Itävallassa.[1]

Järjestelmän synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksankielisissä maissa oli 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa käytössä rinnakkain useita pikakirjoitusjärjestelmiä. 1900-luvun alussa merkittävimpiä olivat Gabelsbergerin järjestelmä ja Stolze–Schrey. Näiden lisäksi käytössä olivat muun muassa Stenotachygrafia ja Kansallispikakirjoitus sekä Rollerin, Arendsin, Scheithauerin, Stolzen, Braunsin ja Faulmannin järjestelmät.[1][2]

Vuonna 1906 Saksan suurimmat pikakirjoituskoulukunnat pitivät kokouksen, jossa päätettiin yhtenäisen järjestelmän valmistelusta.[3] Useiden ehdotusten ja äänestysten jälkeen vuonna 1924 tehtiin lopulliset päätökset uuteen järjestelmään siirtymisestä.[4] Yhtenäisjärjestelmästä tuli Gabelsbergerin ja Stolze–Schreyn välimuoto.[5]

Järjestelmän rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konsonanttien merkit
Esimerkkejä sanojen kirjoittamisesta

Kullakin konsonantilla ja useilla konsonanttiyhtymillä on omat merkkinsä. Vokaalit merkitään tavallisesti vokaalia seuraavan konsonanttimerkin paikkaa tai vahvuutta muuttamalla: esimerkiksi i:n jälkeen konsonanttimerkkiä korotetaan, u:n jälkeen alennetaan ja a:n jälkeen vahvennetaan.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Latvamaa, Esko: Saksan siirtyminen yhtenäisjärjestelmään – Poliitikkojen ja pikakirjoittajien yhteinen kamppailu. Pikakirjoituslehti, 1997, nro 3–4. Artikkelin verkkoversio.
  • Melin, Olof Werling: Stenografiens historia. 2. osa. Tukholma: Nordiska Bokhandeln, 1929.
  • Räty, Unto: Pikakirjoituksen historia. Saksalainen pikakirjoitus. Pikakirjoituslehti, 1977, nro 4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Räty 4/1977, s. 10
  2. Melin, s. 288–289
  3. Latvamaa 3/1997, s. 4
  4. Latvamaa 3/1997, s. 6–7
  5. Latvamaa 4/1997, s. 7
  6. Melin, s. 274–275