Ruunien Ruunat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ruunien Ruunat (RuRu) oli 1980-luvulla perustettu urheiluseura, jonka laji oli salibandy ja kotipaikka Hämeenlinna. Seuran edustusjoukkue pelasi korkeimmillaan lajin SM-tasolla sekä 1. divisioonassa. Kaudet 1986-92 RuRu pelasi miesten SM-sarjaa yltäen avauskaudella pronssille ja seuraavalla hopealle. Kaudet 1992-98 RuRu pelasi 1. divisioonassa ja kaudet 1998-2000 Salibandyliigassa.

Seuran naisten joukkue pelasi parhaimmillaan SM-sarjaa nimellä m/s ICS kausilla 1990-95 yltäen pronssille kaudella 1992-93.

Ruunien Ruunat oli lajin pioneereja myös junioritoiminnan käynnistäjänä, ja RuRun juniorijoukkueet voittivat seuran toimintavuosina useita SM-mitaleita. RuRun nimekkäimpiin kasvatteihin lukeutuu muun muassa SM-tasolla kaikkien aikojen eniten tehopisteitä tilastoihin kirjauttanut Santtu Manner, joka ehti edustaa hämeenlinnalaisseuraa myös aikuisten sarjoissa ennen Helsingin menestysvuosiaan.

RuRun tarina salibandyn huipputasolla päättyi vuosituhannen vaihteessa, kun toimintaa edustustasolla jatkoi salibandyseura Steelers. Sittemmin RuRun nimellä pyöritettiin vain junioritoimintaa 2010-luvun alkupuolelle saakka.