Robert Blum

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Robert Blum, August Hungerin maalaama muotokuva vuosien 1845 ja 1848 väliltä.

Robert Blum (10. marraskuuta 1807 Köln9. marraskuuta 1848 Wien, Itävalta)[1] oli saksalainen poliitikko, vuoden 1848 Frankfurtin kansalliskokouksen demokraattien johtaja ja yksi vallankumousvuoden tunnetuimmista henkilöistä Saksassa. Hänet teloitettiin hänen osallistuttuaan epäonnistuneeseen kansannousuun Wienissä lokakuussa 1848.

Blum syntyi Kölnissä köyhän ja sairaalloisen tynnyrintekijän perheeseen. Hänen koulunkäyntinsä jäi kesken varojen puutteen vuoksi, vaikka häntä pidettiin lahjakkaana oppilaana. Lapsena sairastamansa tuhkarokon vuoksi hän kärsi koko ikänsä näköongelmista, mikä haittasi työntekoa eri ammateissa.[1] Blum oli alkujaan ensin käsityöläisoppilas ja sitten kauppa-apulainen. Myöhemmin hän eli lehtimiehenä ja kirjailijana Leipzigissa.[2] Blum kohosi näkyväksi liberaalipoliitikoksi vuoden 1848 maaliskuun vallankumousta edeltäneinä vuosina eli niin sanotun vormärzin aikana. Vuodesta 1839 alkaen hän oli yksi äänekkäimpiä oppositiopoliitikkoja Saksin kuningaskunnassa. Hän oli lahjakas puhuja ja journalisti sekä taitava järjestämään poliittista liikehdintää kuten kansankokouksia ja adresseja. Blum auttoi rakentamaan Saksan liberaaleille kansallisen, valtiorajat ylittävän organisaation, ja hän perusti vuonna 1847 oman kustantamon Blum & Co:n. Hän tuki myös katolisesta kirkosta vuonna 1844 erkaantunutta saksalaiskatolista (deutschkatholische) liikettä. Saksin liberaaliopposition jakautuessa kahtia Blum liittyi radikaaliin siipeen. Elokuun 1845 Leipzigin levottomuuksien aikana hän onnistui estämään yhteenoton sotilaiden kanssa pidättelemällä vihaisia kansajoukkoja armeijan miehittäessä kaupungin. Hänet valittiin vuonna 1847 Leipzigin kaupunginvaltuustoon, mutta häntä estettiin ottamasta paikkaansa vastaan, koska häntä pidettiin mielipiteiltään liian radikaalina.[3]

Vuoden 1848 maaliskuun vallankumouksen puhjettua Blum ryhtyi yhdessä Karl Biedermannin kanssa puoltamaan liberaaleja poliittisia uudistuksia. Blum pyrki saamaan laajat kansanjoukot mukaan liikkeeseen ja perusti kansanvalistuksellisen Vaterlandsverein-järjestön sekä julkaisi kansalaisille tarkoitetun politiikan sanakirjan Staatslexikon für das deutsche Volk. Blum valittiin Frankfurtin kansalliskokousta valmistelleen esiparlamentin varapuheenjohtajaksi sekä perustuslakivaliokunnan jäseneksi. Itse kansalliskokouksessa hän oli jäsenenä sääntö-, vaali- ja keskusvaltavaliokunnissa.[3] Vasemmiston johtohahmona hänet valittiin myös yhdeksi varapuhemieheksi.[2] Hän kannatti kansalliskokouksen vasemmiston järjestäytymistä ja hänestä tuli kokouksen vasemmistolaisen Deutscher Hof -ryhmän johtaja sekä yksi sen julkaiseman Deutsche Reichstagszeitungin toimittajista. Kansalliskokouksessa Blum puolusti ajatusta kansansuvereniteetista ja vaati Saksan tasavallan perustamista. Aluksi hän oli sitä mieltä, että Frankfurtin kansalliskokouksella olisi yksinään oikeus perustuslain säätämiseen Saksalle, mutta kun kansalliskokouksen työ kohtasi vaikeuksia, hän laittoi toivonsa Saksan valtioiden parlamentteihin, joista monissa radikaalit olivat saaneet vahvan aseman.[3]

Blumin teloitusta esittävä Carl Steffeckin aikalaismaalaus.

Blum ei kuulunut vuoden 1848 kaikkein radikaaleimpaan vasemmistoon, sillä hän vastusti väkivaltaisia kansannousuja ja vaati yhtenäisen Saksan perustamista lainsäädännön avulla. Frankfurtissa työskentelynsä aikana hän menetti vähitellen uskonsa kansalliskokoukseen ja Saksan vallankumoukseen. Blum ja Julius Fröbel lähtivät 12. lokakuuta 1848 kansalliskokouksen vasemmistoryhmien edustajina viemään solidaarisuusadressia Wienin kapinallisille. Perillä Blum liittyi itse kapinallisiin ja tuki heitä puhein sekä kirjoituksin. Hän antautui Wienin kapinan kukistamisen yhteydessä 29. lokakuuta ja joutui muutamaa päivää myöhemmin Itävallan viranomaisten pidättämäksi. Sekä Blum että Fröbel tuomittiin sotaoikeudessa kuolemaan 8. marraskuuta, vaikka he vetosivat parlamentaariseen koskemattomuuteensa Saksan kansalliskokouksen jäsenenä.[3] Blum teloitettiin ampumalla Wienin Brigittenaussa seuraavana päivänä.[2] Teloitusta oli seuraamassa noin 2 000 ihmistä.[1] Fröbel sai armahduksen. Blumin teloitus oli Itävallan uuden kanslerin Felix Schwarzenbergin symbolinen ele, jolla hän paitsi rankaisi tunnettua vallankumouksellista, myös ilmaisi ettei Itävalta tunnustanut Frankfurtin kansalliskokousta. Schwarzenbergia kannusti tähän Alexander von Hübner, joka oli entinen Itävallan pääkonsuli Leipzigissa ja Blumin henkilökohtainen vihamies. Saksassa Blumin teloitus herätti tyrmistystä ja radikalisoi kansalliskokousta.[3]

Vuoden 1848 vallankumouksellisista Blum on Friedrich Heckerin ohella se, jonka muisto on säilynyt parhaiten Saksassa. Häntä arvostetaan edelleen ”Saksan demokratian marttyyrina”. Myös entisessä DDR:ssä Blumin muistoa pidettiin näkyvästi esillä.[1] Robert Blumin poika Hans Blum oli myöhemmin mainittava poliitikko ja poliittinen kirjailija.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Hermann-Josef Scheidgen: Robert Blum (1807-1848), Revolutionär (saksaksi) Portal Reinische Geschichte. Viitattu 25.6.2014.
  2. a b c d Nordisk familjebok (1905), s. 774 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 25.6.2014.
  3. a b c d e Helmut Reinalter: Robert Blum (englanniksi) Encyclopedia of 1848 Revolutions. Ohion yliopisto. Viitattu 25.6.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]