Punaneidonunikko
| Punaneidonunikko | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Ranunculales |
| Heimo: | Unikkokasvit Papaveraceae |
| Suku: | Neidonunikot Glaucium |
| Laji: | corniculatum |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
|
|
|
Punaneidonunikko (Glaucium corniculatum) on neidonunikoihin kuuluva punakukkainen kasvilaji.
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yksivuotinen punaneidonunikko kasvaa 20–40 cm korkeaksi. Kasvi on karvainen ja sen maitiaisneste on väriltään keltaista. Lehdet ovat parijakoisia, liuskat ovat leveitä ja melko suippohampaisia. Kukat ovat yksittäin lehtihangoissa. Verhiö on kaksilehtinen, mutta verholehdet varisevat varhain. Säteittäinen teriö on 3–4 cm leveä ja väriltään punertava tai oranssi, terälehdet ovat usein mustatyvisiä. Heteitä on runsaasti. Suomessa punaneidonunikko kukkii Suomessa heinä-elokuussa. Kota on jopa 20 cm pitkä, hoikka ja karheakarvainen.[1][2]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Punaneidonunikko on alun perin kotoisin Välimeren alueelta, Etelä-Euroopasta ja Lounais-Aasiasta.[2][3] Suomessa punaneidonunikkoa on tavattu satunnaisena lajina lähinnä maan eteläisistä osista. Lajin pohjoisimmat havainnot ovat Oulun seudulta ja Etelä-Lapista. Suomessa suurin osa lajin havainnoista on tehty 1900-luvun puolivälin tienoilla tai sitä ennen.[4][5]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alkuperäisellä levinneisyysalueellaan punaneidonunikko kasvaa pensasaroilla, rannoilla ja joutomailla.[2] Suomessa punaneidonunikko on tulokaslaji, jota tavataan tavallisesti myllyillä, rautateillä, satamissa ja kaatopaikoilla.[4]
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähi-idässä punaneidonunikkoa on käytetty rohdoskasvina. Sen terälehdistä puristamalla tai koko kasvia keittämällä on saatu silmätippoja silmätulehdusten hoitoon.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Itäisen Välimeren kasviopas. Toim. Perttula, Pentti & Perttula, Heli & Fragman-Sapir, Ori. Multikustannus Oy, Porvoo 2008.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 93–94.
- ↑ a b c d Itäisen Välimeren kasviopas 2008, s. 87.
- ↑ Den virtuella floran: Röd hornvallmo (ruotsiksi) Viitattu 6.2.2012.
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 93.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Punaneidonunikon levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 6.2.2012.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kasviatlas 2016: Punaneidonunikon (Glaucium corniculatum) levinneisyys Suomessa
- Luontoportti: Punaneidonunikko (Glaucium corniculatum)
- Sakari kuvat: Glaucium corniculatum, punaneidonunikko, amapola cornuda
| ||||||||||