Polyfenyleenioksidi
Polyfenyleenioksidi eli polyfenyleenieetteri, PPO tai PPE on polyeettereihin kuuluva polymeeri. Sen monomeeri on 2,6-ksylenoli. Polyfenyleenioksidilla on useita käyttökohteita.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Polyfenyleenioksidi on termoplastinen polymeeri. Polymeerin moolimassa on tavanomaisesti 35 000–320 000 g/mol. Yhdisteen sulamispiste on 240–268 °C ja lasisiirtymälämpötila on 205–215 °C. Polyfenyleenioksidin tiheys on 1,04–1,16 g/cm3 ja kiteisyysaste on 40–58 %. Aineen lämpötilankesto on hyvä, ja se kestää hyvin useita kemikaaleja, mutta liukenee hiilivetyihin. Polyfenyleenioksidin UV-säteilynkesto on suhteellisen huono. Polyfenyleenioksidi on jäykkää, iskunkestävää ja säilyttää muotonsa myös korkeissa lämpötiloissa. Vahvuutta voidaan kasvattaa lasikuidulla seostamalla. [1][2][3][4][5][6]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tavanomaisin tapa valmistaa polyfenyleenioksidia on 2,6-ksylenolin hapettava polymerointi. 2,6-ksylenoli polymeroituu hapen vaikutuksesta 25–55 °C:n lämpötilassa. Katalyyttinä kvytetään kupari(I)kloridia ja alifaattisia amiineja tai pyridiiniä. Myös koboltti- tai mangaaniyhdisteitä voidaan käyttää. Reaktio on tyypiltään radikaalipolymerointi.[1][2][5]
Toinen valmistusmenetelmä on 4-bromi-2,6-dimetyylifenolin ja voimakkaan emäksen reaktio kaliumferrisyanidin katalysoimana.[2]
Polyfenyleenioksidia käytetään useimmiten seoksena polystyreenin tai polyamidien kanssa. Polymeeriä käytetään muun muassa autojen osien, kodinkoneiden runkojen ja koteloiden, pumppujen osien ja sähköpistokkeiden valmistamiseen.[1][2][3][4][5][6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Jukka Seppälä: Polymeeriteknologian perusteet, s. 233–234. 6. painos. Otatieto, 2005. ISBN 978-951-672-348-1.
- ↑ a b c d Dwain M. White: "Polyethers, Aromatic", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000.
- ↑ a b Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 875. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3-11-011451-5. (englanniksi)
- ↑ a b Tony Whelan: Polymer Technology Dictionary, s. 332–333. Springer, 1994. ISBN 0-412-58180-9. (englanniksi)
- ↑ a b c George Wypych: Handbook of Polymers, s. 555–559. ChemTech Publishing, 2022. ISBN 978-1-927885-96-3. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 29.11.2023). (englanniksi)
- ↑ a b Marianne Gilbert: Brydson's Plastics Materials, s. 325–326. Butterworth-Heinemann, 2017. ISBN 978-0-323-35824-8. (englanniksi)