Pilz

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pilz GmbH & Co. KG on yksi automaatiotekniikan johtavista yrityksistä.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hermann Pilz perusti yrityksen vuonna 1948 Esslingeniin. Hän loi perustan riippumattoman perheyrityksen menestystarinalle.[2]

Jo alkaessaan osallistua yrityksen toimintaan 60-luvlla sekä myöhemmin yritystä johtaessaan Peter Pilz kehitti yritystä johtamismenetelmillä, joita ohjaa selkeä visio ja jotka kannustavat innovaatisuuteen.[3]

Tästä siemenestä kasvoi Pilzin tunnettu osaaminen automaatiotekniikan tutkimus- ja tuotekehitysalalla. Vuonna 1974 Pilz toi markkinoille jo vuonna 1969 kehitetyn EUROPILZ-järjestelmän. Se oli yksi ensimmäisistä saksalaisista ohjelmoitavista ohjausjärjestelmistä.[4]

Vuonna 1987 esitellystä PNOZ-turvareleestä tuli nopeasti maailman eniten käytetty turvarele.[5]

Ohjelmoitavat turvaohjaukset saivat alkunsa 1990-luvulla PSS-turvaohjauksella, kun työsuojeluviranomainen hyväksyi ne.[[6]

Renate Pilz on johtanut yritystä vuodesta 1994 lähtien ja kuuluu yhdessä tyttärensä Susanne Kunschertin ja poikansa Thomas Pilzin kanssa maailmanlaajuisesti toimivan yrityksen johtoryhmään.[7]

Tuotteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anturit
  • Ohjaustekniikka
  • Väylät
  • Käytöt
  • Operointi- ja visualisointijärjestelmät
  • Ohjelmistot
  • Koneturvallisuuteen liittyvät neuvonta-, suunnittelu- ja koulutuspalvelut[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kompetenzatlas microTEC Südwest
  2. Hannes Hesse, Florian Langenscheidt und Hartmut Rauen: The Best of German Engineering, ISBN 9783816306467, page 753
  3. Taustatietoja vuosipuheeseen lehdistölle 2013
  4. Yrityshistoria
  5. German patent 4033801
  6. European Patent EP0808482B1
  7. Hannes Hesse, Florian Langenscheidt und Hartmut Rauen: The Best of German Engineering, ISBN 9783816306467, page 752 and following pages
  8. Kompetenzatlas microTEC Südwest

Linkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]