Piilosana

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Piilosana on sanaristikko, jossa vihjeet annetaan varsinaisesta ristikosta erillisinä ja jossa jokainen vihje sisältää sekä suoran vihjeen että piilosanamaisen kätketyn vihjeen ratkaisusanasta. Kätketty vihje voi olla esimerkiksi anagrammi, tai sana on luettavissa lauseesta suoraan tai takaperin peräkkäisiä sanoja yhdistelemällä. Kätketyissä vihjeissä hyödynnetään usein myös lyhenteitä tai sanaleikkejä.[1][2]

Piilosana on peräisin Englannista (alkukielellä cryptic crossword). Suomeen tehtävätyypin toi Risto Pitkänen. Pitkäsen laatima ensimmäinen suomalainen piilosana julkaistiin Suomen Kuvalehden numerossa 9 vuonna 1975.[3] Piilosanoja ovat Suomessa julkaisseet säännöllisesti[4] Suomen Kuvalehti, Ilta-Sanomat, Aamulehden Sunnuntain ihmiset ja useat ristikkolehdet. Tunnettuja suomalaisia piilosanojen laatijoita ovat Erkki Vuokila ja Aulikki Nenonen.[5] Alkuaikoina eräät laatijat esiintyivät salanimillä, jotka olivat anagrammeja piilosana-sanasta. Tällaisia tekijöitä olivat ainakin Ilpo I. Ansa[6] ja Pia Solina.

Iisakin Julkaisut Oy:llä oli 70-luvulla valikoimassaan myös Piilosana-niminen lehti, mutta se ilmestyi vain lyhyen aikaa. Muita säännöllisesti ilmestyneitä piilosanalehtiä ei Suomessa ole ollut.[7]

Sanaristikkoseura Sanasepot ry:n kesäpäivillä on järjestetty piilosanan SM-kisoja vuodesta 2004 lähtien. Vuoden 2011 mestari on joensuulainen Jyrki Hentunen.[8]

Piilosanan ratkonnan ohjeita on annettu lehdissä, netissä[1] ja yksityiskohtaisesti Kirjallisuutta-osion kolmessa ensimmäisessä teoksessa.

Esimerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vakaa järjestö? = AKAVA (vakaan anagrammi)
  • Kerron totuuden. Ne ovat tyhjää täynnä. = ONTOT (luettavissa suoraan lauseesta)
  • Palasi pukujuhlista ja raatoi maanantain. = NAAMIOT ("toi maan" takaperin, "palasi" antaa vihjeen suunnasta, "pukujuhlista" aihepiiristä)
  • Tämä valitus ei kuulu maalaistollosta. = JUPISTA (ei juntista, "valitus" antaa vihjeen aihepiiristä)
  • Valvomistöissä teet aukiot rapaisiksi. = KURAATTORIT (kuraat torit)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Näin ratkotaan piilosanoja sanaristikot.net. Viitattu 26.11.2009.
  2. Veikko Nurmi ja Jouko Nyyssönen: Sanaristikkotermistö sanasepot.fi. Viitattu 6.8.2011.
  3. Löydettyjä: Risto Pitkänen, 60 sanaristikot.net. Viitattu 27.7.2011.
  4. Punainen Pelikaani 4/2011 s. 20
  5. Piilosana 30 vuotta Suomessa sanaristikot.net. Viitattu 26.11.2009.
  6. Suomen Kuvalehden piilosanojen ratkaisuja ja selityksiä Old Fox. Viitattu 7.8.2011.
  7. Päätoimittaja Paavo I. Lukkaroisen haastattelu
  8. Sanasepot Runnilla sanaristikot.net. Viitattu 29.8.2011.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aulikki Nenonen: Piilosanaopas - ohjeita ja tehtäviä ratkojille. Oulu: Kolmiokirja Oy, 1990. ISBN 951-9488-90-1.
  • Hannes Tiira: Senat sakaisin - Sanatehtävien ja -leikkien käsikirja. Pori: Lintu-Hanski Tmi, 2010. ISBN 978-952-67376-0-7.
  • Erkki Vuokila: Sanaristikot (MMM Kansalaisen tietokirjat), s. 37-50. Otava, 2004. ISBN 951-1-18867-4.
  • Ilona Kemppainen: Suomalaisen sanaristikon historia. Helsinki: Finn Lectura, 2002. ISBN 951-792-127-6.