Peltorusojuuri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Peltorusojuuri
Buglossoides arvensis 300406a.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Lamiales
Heimo: Lemmikkikasvit Boraginaceae
Suku: Rusojuuret Lithospermum
Laji: arvense
Kaksiosainen nimi
Lithospermum arvense
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Peltorusojuuri Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Peltorusojuuri Commonsissa

Peltorusojuuri (Lithospermum arvense, myös Buglossoides arvensis)[1][2] on lemmikkikasveihin kuuluva viljapeltojen vanha rikkakasvi. Suomessa laji on nykyään erittäin harvinainen ja luokiteltu uhanalaiseksi.[3]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltorusojuuri.

Yksivuotinen tai ylitalvinen peltorusojuuri kasvaa 15–45 cm korkeaksi. Kasvin juuri on punavioletti ja värjäävä. Varsi on harvaan karkeakarvainen ja yläosasta vähähaarainen. Harmaakarvaiset lehdet ovat kapean vastapuikeita tai puikeita ja vain keskisuoni erottuu lehdestä selvästi. Kukkien tukilehdet ovat lehtimäisiä. Kukat ovat väriltään kellanvalkoiset ja yläosasta sinertävät, joskus myös kokonaan sinertäviä. Kukan teriö on kapean suppilomainen ja 6–8 mm pitkä. Peltorusojuuri kukkii Suomessa kesä-heinäkuussa. Kasvin hedelmykset ovat harmaanruskeita ja nystermäpintaisia.[4]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltorusojuuri on länsieurooppalais-keskisiperialainen kasvi, jonka tarkkaa alkuperäistä esiintymisaluetta ei tiedetä. Se on levinnyt koko Eurooppaan Islantia ja mantereen pohjoisimpia osia lukuun ottamatta. Levinneisyysalue jatkuu läpi Venäjän Keski-Siperiaan saakka. Lisäksi sitä tavataan Pohjois-Afrikassa ja satunnaisesti monin paikoin Aasiassa. Ihmisen mukana laji levinnyt Australiaan ja laajalle alueelle Pohjois-Amerikan itäosiin.[5] Eteläiseen Suomeen peltorusojuuri on levinnyt viljelykasvien mukana ainakin jo keskiajalla, minkä vuoksi se on muinaistulokas. Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa laji on uustulokas, jonne se on tullut muun muassa saksalaisten sotilaiden mukana.[6][7] Lajia on esiintynyt satunnaisesti suurimmassa osassa Suomea, mutta nykyään se on hyvin harvinainen ja kadonnut suurimmasta osasta Suomea. Viime aikoina peltorusojuurta on tavattu vain Ahvenanmaalta ja Etelä-Suomesta.[8] Esimerkiksi Keski-Suomesta tunnetaan noin 50 peltorusojuuren kasvupaikkaa, mutta viimeisin havainto lajista on maakunnasta vuodelta 1976. [9]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltorusojuuri kasvaa viljapelloilla, kyläkallioilla, satamissa ja lastauspaikoilla. Vielä 1900-luvun alkupuolella sitä tavattiin runsaasti varsinkin ruispelloilla rikkakasvina, joihin se levisi siemenviljan mukana. Uusien siemenlajikkeiden ja viljelymenetelmien käyttöön otto, viljan puhdistusmenetelmien tehostuminen sekä viljantuonnin väheneminen idästä ovat olleet pääsyynä peltorusojuuren taantumiseen Suomessa.[4][6]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimensä peltorusojuuri on saanut sen juurista saatavasta punaisesta väriaineesta, alkanniinistä, jota on käytetty mm. kosmetiikassa huulipunana ja poskivärinä. Tähän käyttötarkoitukseen viittaa myös lajin ruotsinkielinen nimi sminkrot. Kasvin lehtiä on myös käytetty teenä.[5][7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Raatikainen, Mikko: Peltorusojuuri. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 181–182.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen ympäristökeskus, Jyväskylä 2007.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Kasviatlas 2009: Hakuavain peltorusojuuri Viitattu 24.8.2010.
  2. ITIS Viitattu 24.8.2010.
  3. Ympäristöministeriö: Uhanalaiset putkilokasvit luonnonsuojeluasetuksessa Viitattu 24.8.2010.
  4. a b Retkeilykasvio 1998, s. 349.
  5. a b Den virtuela floran: Sminkrot Viitattu 24.8.2010.
  6. a b Raatikainen 1997, s. 181.
  7. a b Arkeo.Net – Aimo Nummi: Rusojuuri Viitattu 24.8.2010.
  8. Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Kasviatlas 2009: Peltorusojuuren levinneisyys Suomessa Viitattu 24.8.2010.
  9. Uusitalo 2007, s. 40.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]