Pavel Chekov

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pavel Andreievich Chekov on kuvitteellinen henkilö Star Trek -universumissa. Venäläissyntyistä USS Enterprisen navigointiupseeria aliluutnantti Chekovia esitti Walter Koenig.[1]

Romansseihin ja ajattelemattomiin tekoihin taipuvainen Chekov tuli sarjaan mukaan toisen tuotantokauden ensimmäisessä jaksossa Catspaw, viimeisenä sarjan vakiohahmoista. Eräs liioitellulla venäläiskorostuksella puhuvan Chekovin luonteenpiirre on nimetä milloin mikäkin asia venäläisten ansioksi; taipumuksesta tuli eräs sarjan vakivitseistä.[1]

Star Trekin luonut Gene Roddenberry on väittänyt keksineensä hahmon vastauksena Pravdan artikkeliin, jossa hänen mukaansa valitettiin sitä, ettei avaruustutkimuksen johtavan maan kansalaista ollut kelpuutettu sarjan miehitykseen. Monikansallinen miehistö, johon kuului myös Yhdysvaltain silloisen päävastustajan Neuvostoliiton edustaja, sopi myös hänen visioonsa tulevaisuuden yhdistyneestä Maasta. Hahmon esittäjä Koenig puolestaan pitää sitä vastauksena The Monkees -yhtyeen ja televisiosarjan Davy Jonesille, jota Chekov kampaukseltaan ja ulkomuodoltaan muistuttaa.[2]

Anton Yelchin esittää Chekovia elokuvissa Star Trek (2009) ja Star Trek Into Darkness (2013).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b http://www.startrek.com/startrek/view/series/TOS/character/1112505.html
  2. http://www.snopes.com/radiotv/tv/chekov.asp

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]