Paul Harding

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Paul Harding (s. 1967) on yhdysvaltalainen muusikko ja kirjailija, jonka esikoisromaani Tinkers (2009) on palkittu vuoden 2010 Pulitzerin kirjallisuuspalkinnolla.[1] Harding oli kaksi albumia julkaisseen Cold Water Flat -nimisen yhtyeen rumpali lähes sen perustamisesta 1990 sen hajoamiseen, vuoteen 1997.[2] Harding on suorittanut BA-tutkinnon englannin kielessä ja kirjallisuudessa Massachusettsin yliopistossa Amherstissa[3] ja MFA:n Iowa Writers' Workshopissa sekä opettanut kirjoittamista Harvardin yliopistossa ja Iowan yliopistossa.[1]

Harding vietti lapsuutensa Wenhamin kaupungissa Massachusettsin rannikolla Bostonista pohjoiseen.[4] Lapsena hän kuljeskeli paljon metsissä, millä hän viittaa luonnonrakkauteen.[4] Hänen isoisänsä korjasi kelloja, ja hän harjoitteli tämän apuna, ja sitä kokemusta hän on kuvannut romaanissaan Tinkers.[4] Valmistuttuaan Massachusettsin yliopistosta hän kierteli yhtyeensä Cold Water Flatin kanssa Yhdysvalloissa ja Euroopassa.[4] Hän oli aina ollut ahkera lukija ja lukiessaan Carlos Fuentesin teosta Terra Nostra hän muisti laskeneensa sen pöydälle ja ajatelleensa, että "tätä minä haluan tehdä".[4] Siinä kirjassa Harding näki koko maailman, koko historian.[4] Kun hänellä sitten jäi kiertueilta aikaa, hän ilmoittautui New Yorkiin Skidmore Collegen kirjoittamisen kesäkurssille.[4] Aivan sattumalta hänen opettajakseen osui Marilynne Robinson, ja tämän kautta hän kuuli Iowa Writers' Workshopin kirjoittamisohjelmasta, jonne hän haki ja jonne hänet hyväksyttiin.[4] Siellä hän opiskeli opettajinaan Barry Unsworth, Elizabeth McCracken ja myöhemmin Marilynne Robinson.[4] Jossakin vaiheessa hän huomasi että jotkut hänen eniten ihailemistaan ihmisistä olivat ”syvästi uskonnollisia”, ja hän käytti vuoden teologian lukuihin ja hän sai merkittävästi vaikutteita Karl Barthilta ja John Calvinilta. Hän pitää itseään "itseoppineena nykyaikaisena Uuden-Englannin transkendentalistina".[4]

Hänen musiikillisia ihanteitaan ovat jazzrumpalit ja suurimpana heistä hän pitää John Coltranen rumpalia Elvin Jonesia.[4]

Harding asuu lähellä Bostonia vaimonsa ja kahden poikansa kanssa.[1]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Pulitzer Prize, elämäkerta
  2. Cold Water Flat, Allmusic.com
  3. The Literary Horologist: Paul Harding “Tinkers” With Time, OpenLoopPress inteview
  4. a b c d e f g h i j k Paul Harding’s Magical ‘Tinkers’, haastattelijana Christopher Lydon, 7.5.2009.