Patrīcija Eiduka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Patrīcija Eiduka

Patrīcija Eiduka (s. 1. helmikuuta 2000) on latvialainen maastohiihtäjä.[1]

Eiduka kilpaili maastohiihdon maailmancupissa ensimmäisen kerran Rukalla marraskuussa 2018. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti Nové Městossa tammikuussa 2020 oltuaan 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa 27:s. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran Davosin 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa joulukuussa 2020 oltuaan kahdeksas. Parhaimmillaan hän on sijoittunut viidenneksi Tour de Skihin kuuluneessa 20 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajokilpailussa Oberstdorfissa tammikuussa 2023. Tourin kokonaiskilpailussa hän oli tuolloin neljästoista. Tour de Skillä 2021 Eiduka sijoittui kokonaistuloksissa 24:nneksi. Hänen paras tuloksensa siellä oli Val di Fiemmen loppunousun kymmenenneksi nopein aika. Hän oli viides myös kauden 2023–2024 Tour de Skin päätösetapilla, 10 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailussa Val di Fiemmessä. Kiertueen kokonaiskilpailussa hän oli kahdeksas.[1]

Eiduka sijoittui nuorten MM-kilpailuissa neljänneksi 15 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailussa 2020. Hän on osallistunut aikuisten arvokilpailuihin Lahden MM-kilpailuista 2017 lähtien. Planican MM-kilpailuissa 2023 hän oli 15 kilometrin yhdistelmäkilpailussa yhdestoista, 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailussa seitsemästoista ja 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa yhdeksästoista. Olympialaisissa hän on parhaimmillaan sijoittunut 23:nneksi 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa Pekingissä 2022.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Patrīcija Eiduka Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)