Parantamisherätys
Parantamisherätys (engl. Healing Revival) syntyi Yhdysvalloissa vuonna 1946, kun ryhmä yhdysvaltalaisia evankelistoja alkoi voimakkaasti korostaa jumalallista parantumista osana täyden evankeliumin sanomaa. Heidän kokouksissaan alettiin kokea ihmeitä ja merkkejä, ja sairaat parantuivat uskon ja rukouksen avulla.[1]
Liike sai alkunsa kesäkuussa 1946 saarnaaja William Branhamin parantamistoiminnasta.[2][3] Branham oli inspiraation lähde esimerkiksi T. L. Osbornin maailmanlaajuiselle "ristiretkitoiminnalle".[4] Parantamisherätys jatkui vuoteen 1959 saakka, jonka jälkeen parantajaevankelistat sulautuivat vastasyntyneeseen karismaattiseen liikkeeseen.[5][6]
Sen suhteen, oliko parantamisliike ylipäänsä oikea herätys, on esitetty eriäviä näkemyksiä. William Branhamin ohella liikkeen keskeisiä evankelistoja olivat Jack Coe, A. A. Allen, Tommy Hicks, T. L. Osborn ja Oral Roberts, joka oli liikkeen kenties johtava henkilö. Valtaosa heistä ryhmittyi Gordon Lindsayn perustamaan järjestöön The Voice of Healig (suom. Parantumisen ääni).[7]
Parantamistoimintaa olivat tosin jo aiempina vuosikymmeninä harjoittaneet esimerkiksi sellaiset evankelistat kuin Aimee Semple McPherson, Smith Wigglesworth ja Maria Woodworth-Etter. Woodworth-Etteriä pidetään helluntailiikkeen isoäitinä ja edelläkävijänä.[8]
1940-luvun herätyksen myötä parantamistoiminta sai yhä enemmän massakokousten muodon, ja siihen liittyi kymmeniä evankelistoja. Nämä kiersivät suurien telttojen kanssa ympäri Yhdysvaltoja ja suorastaan kilpailivat siitä, kenellä oli suurin teltta; voiton peri lopulta Jack Coe.[9] Hyvin pian toiminta laajeni kansainvälisiin mittoihin.[10]
Vuonna 1952 Voice of Healing -liikkeen huippuhetkinä järjestön samannimisessä lehdessä kerrottiin 49:stä parantajaevankelistasta. Vuonna 1958 heistä oli jäljellä vain noin 12. Herätys oli hiipumassa. Toisaalta samanaikaisesti oli syntymässä maailmanlaajuinen karismaattinen liike, johon monet parantamisliikkeen evankelistat sittemmin kotiutuivat. [11]
Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Karismaattisen liikkeen tunnetuin naisevankelista, yhdysvaltalainen Kathryn Kuhlman, aloitti oman parantamistoimintansa samana vuonna 1946, jolloin parantamisherätys syntyi. Hän ei kuitenkaan koskaan kotiutunut parantamisliikkeeseen, koska hän näki sen piirissä joitakin epäterveitä piirteitä. Eräät saarnaajat näyttivät hänen mielestään etsivän liiaksi sensaatioita ja käyttivät kyseenalaisia menetelmiä. Kuhlman ei voinut sietää fanatismia ja kovakouraisuutta.[12]
Kuhlman kammosi fanaattisuutta ja kyseenalaisia toimintatapoja. Hän ei sallinut esim. huutamista kokouksissaan.[13] "Minulla ei ole varaa mennä sellaisiin paikkoihin, joissa esiintyy fanaattisuutta. Minulla on liian paljon pelissä. Olen vastuussa Jumalalle", Kuhlman totesi. Häntä vaivasi myös sairaiden syyllistäminen uskonpuutteesta, jos nämä eivät heti parantuneetkaan.[14]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Roberts Liardon: Jumalan kenraalit. Suomentanut Tero Favorin. Uskon Sanan Kustannus Oy, Saarijärvi 2004. ISBN 951-8918-39-2
- Teijo-Kalevi Lusa: Ehtoosade. Sata vuotta Pyhän Hengen työtä. Kuva ja Sana, Saarijärvi 2006. ISBN 951-585-154-8
- Ari Palmroth: Jumalan voidelluista miehistä ja naisista. Suomen Vapaa Romanilähetys ry., Myllykumpu 1998. ISBN 952-91-0330-1
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Lusa, Teijo-Kalevi: Ehtoosade. Sata vuotta Pyhän Hengen työtä, s. 71. Kuva ja Sana, 2006.
- ↑ Harrell, D. E.: All Things Are Possible: The Healing and Charismatic Revivals in Modern America, s. 25. Indiana University Press, 1978.
- ↑ Weaver, C. D.: The Healer-Prophet: William Marrion Branham. A Study of the Prophetic in American Pentecostalism, s. 139. Mercer University Press, 2000.
- ↑ Palmroth, Ari: Jumalan voidelluista miehistä ja naisista, s. 61-62. Suomen Vapaa Romanilähetys ry, 1998.
- ↑ Hollenweger, W. J.: Pentecostalism: Origins and Developments Worldwide, s. 1. Peabody: Hendrickson, 1997.
- ↑ Lusa, Teijo-Kalevi: Ehtoosade – Sata vuotta Pyhän Hengen työtä, s. 71–72. Kuva ja Sana, 2006.
- ↑ Lusa, Teijo-Kalevi: Ehtoosade. Sata vuotta Pyhän Hengen työtä, s. 71-72. Kuva ja Sana, 2006.
- ↑ Lusa, Teijo-Kalevi: Ehtoosade Sata vuotta Pyhän Hengen työtä, s. 72. Kuva ja Sana, 2006.
- ↑ Liardon, Roberts: Jumalan kenraalit, s. 341. Uskon Sanan Kustannus Oy, 2004.
- ↑ Lusa, Teijo-Kalevi: Ehtoosade. Sata vuotta Pyhän Hengen työtä, s. 72. Kuva ja Sana, 2006.
- ↑ Liardon, Roberts: Jumalan kenraalit, s. 309-311. Uskon Sanan Kustannus Oy, 2004.
- ↑ Liardon, Roberts: Jumalan kenraalit, s. 270, 275. Uskon Sanan Kustannus Oy, 2004.
- ↑ Lusa, Teijo-Kalevi: Ehtoosade. Sata vuotta Pyhän Hengen työtä, s. 73. Kuva ja Sana, 2006.
- ↑ Hinn, Benny: Kathryn Kuhlmanin avattu testamentti, s. 94-104. Kuva ja Sana, 1999.